Tohtori No virallinen blogi

Keikka 26.3.2010 Tampere Gloria

2010-04-10T20:19:00.002+03:00

Sosiaalisuus on ilomme

Onkohan toi Facebook ny aivan aikuisten miesten hommaa?! Minäkin oon sinne tehny profiilin ja lisänny värikuvat ja kaikki ja mulla on siellä satoja kavereita ja oon niin vitun sosiaalinen että aivan oksettaa. Kirjoittelen sinne kaiket päivät jotain muka tosi hauskaa ja nokkelaa ja kertoilen vanhoille kavereille kuulumiset ja olen kiinnostunut heidän perheenlisäyksistään, harrastuksistaan ja työkuvioistaan. Ja sitten kun saan sähköpostitse ilmoituksen, että se ja se henkilö tykkää tilastasi tai se ja se henkilö kommentoi tilaasi niin aivan saatana kulli alkaa heti kovettua kun on muka niin kivaa ja sosiaalista ja yhteenkuuluvaisuuden tunnetta ja ties mitä homoseksuaalien ja metroseksuaalien ja seksuaalien lätinää..hohhoijakkaa...aikuinen mies jonka juuret on vahvasti Lapuan Ylikylän mehevässä mullassa alkaa sekoilla tällaisten sosiaalisten medioiden kanssa...on se sairasta. Ja enhän minä jumalauta oikeasti ole sosiaalinen. En yhtään. Minua vituttaa puhelut, tekstiviestit, sähköpostiviestit, ovikellot ja tapaamiset. Haluaisin vaan olla rauhassa ja ajatella synkkiä asioita. Sellainen minä olen. Jani Mikael Välimäki.

Jarkko Ojutkangas, tuo sävellysten ja laulumelodioiden mestarivaras on taas käyttänyt kotona pientä vehjettään ja lähestynyt orkesterimme muita jäseniä demojen muodossa. Muutamaa uutta biisiä ollaan käyty treenailemassakin joten eiköhän tässä jossain vaiheessa saada jotain julkaistua.

Käytiin me jo tuossa muutama viikko takaperin studiolla äänittämässä yksi vanha biisi uusiksi. Sovituksesta ja natsityyppisestä käskyttämisestä studiolla vastasi Antti Pitkäjoki (nimi muutettu) joka on tunnettu muun muassa siitä että hän on elättänyt perhettään tuijottamalla rahasta Toni Wirtasen persettä ulisten samalla mikrofoniin. Äänityksestä vastasi Jari Prinkkilippu (nimi muutettu) joka on tunnettu muun muassa siitä että hän on elättänyt perhettään kuuntelemalla rahasta Pertti Neumannin laulua. Hienoja miehiä molemmat.
Todistusaineistoa tästä studiosessiostamme julkaistaan lähiviikkojen aikana.

Keikkojakin on ilmestynyt kalenteriin. Ensimmäinen veto tauon jälkeen oli Tampereen Gloriassa.
Keikkasetti käytiin oikein kerran treenaamassa läpi. Oli syytäkin. Treenien jälkeenkin olo oli vähän niin ja näin. Mutta niinhän olo nyt aika usein on.

Matka Tampereelle oli sellainen kuin matka Tampereelle nyt yleensä on. Polttoaine kallista, jutut huonoja ja Rantala juo alkoholia. Perillä roudaus ja soundcheck. Sen jälkeen ruokailu ja lepäilyä illan keikkaan asti.

Paikalle saapuu myös entinen soittotoverini Tom Of Finland (nimi muutettu). Hän on humalassa ja hänellä on uusi kamera. Tämän huomaa lavalta. Salamavalo räpsähtelee siihen malliin että olen varma sokeutuvani ja joutuvani tulevaisuudessa silmän laserleikkaukseen. Tämän kerron keikan jälkeen myös Tom Of Finlandille (nimi muutettu). Hän kertoo minun olevan vanhan ja vittumaisen miehen jonka sokeutuminen ei kiinnosta ketään, vähiten häntä. Samaan hengenvetoon hän kertoo ottaneensa 150 valokuvaa. Tarkistan tämän hänen kamerastaan ja kyllä..kuvia on 150. Heilahtaneita kuvia on 148. Vakaakätinen Tom Of Finland sai 150 kuvasta otettua 2 ilman heilahdusta. Toisessa kuvassa näkyy jonkun yleisön edustajan niska ja toisessa mikrofonitelineen kiristysruuvi. Kiitos että lähetit kuvat sähköpostiini, en tee niillä mitään.

Keikka Tampereella oli ensimmäiseksi tauon jälkeiseksi keikaksi helvetin kova. Porukkaa oli paikalla paljon ja meininki hurja. Eikä isompia mokiakaan tullut. Keikan jälkeen Hämeenpuiston Cumulukseen yöksi. Muutama kuppi kuivaa valkoviiniä ja nukkumaan. Aamulla ilman kohmeloa aamupalalle. Kotimatka Tampereelta on sellainen kuin kotimatka Tampereelta nyt yleensä on. Polttoaine kallista, jutut huonoja ja Rantala juo alkoholia.

Lupasin juuri itselleni ja nyt teille tätä lukeville apinoille että kirjoittelen tätä keikkapäiväkirjaa nyt säännöllisesti. Tämä ei kuitenkaan tarkoita käytännössä juuri mitään.

Kirjoitti: Jani

Keikka 28.3.2009 Lapua Hovin Pub

2009-03-31T09:50:00.006+03:00

Kolme muskottisoturia ja muita ajatuksia

Luin lehdestä, että nuorison uusin villitys mopoautojen lisäksi on ns. muskottipähkinähumala.

Keski-olutta pystyy kuulemma terästämään sekoittamalla siihen muskottipähkinää ja päähän menee.

Perseaukisille teineille riittää nyt yhden oluen ja muskottipähkinäpussin varastaminen lähikaupasta.

Tai sitten vanhempiaan voi tietysti myös hyödyntää pään sekoittamistarkoituksessa varastamalla äidiltä tamponin ja kastamalla sen isän viinakaapilla kossupulloon ja eikun perseeseen. Tai mummon sydänlääkkeitä kuus kourallista suuhun ja Lasolilla alas.

Onhan noita konsteja joo, mutta herää vaan kysymys, että miksi päättäjät perustelee jotain alkoholiveron nostoa sillä, että ihmiset joisivat vähemmän? Mitä vitun merkitystä sillä on maksaako viinapullo euron enemmän tai vähemmän jos nuoret amish-viikset ajelee tuolla mopoautoilla hulluna humalassa muskottipähkinäolutta rinnuksilla tamponi perseessä?

Mähän oon näköjään kovas vedos tänään, saatana aivan kiihdyin omista kirjoituksistani. Tai sitte vaan tuli liian hyvin mieleen vanhat hyvät ajat kun taiteilija Sippalan (nimi muutettu turvallisuussyistä) kanssa ajeltiin pillurallia vuoden -77 Toyota Corollalla tai vuoden -82 Fiat Mirafiorilla peräluukut täynnä appelsiinikiljua. Siihen ei alkoholiverotus pystynyt myöskään.

Teki muuten tyttöihin aina vaikutuksen kun yritti rottacorollan takapenkillä tarjota juomiseksi lämmintä appelsiinikiljua muovikanisterista ja karvaperse-Kulta-Aromasätkää kyytipojaksi farkkutakin rintataskusta. Olis voinu laadukkaimmilla tarjoiluilla joskus irrota muutakin kun vittumaisia mulkaisuja.

Olis ehkä kannattanu olla ylä-asteella äidinkielentunnilla enemmän asialla niin ei olisi tarvinnu miettiä niin kauan kuinka karvaperse-Kulta-Aromasätkä kirjoitetaan.

Niin oltiin siinä sitten pienen keikkatauon jälkeen kotikentällä konsertoimassa. Käytiin oikein kerran treenaamassakin. Yllättävän hyvin biisit muistui mieleen. Ja täytyy aina muistaa suuren ajattelijan, maisteri Ojutkankaan sanat: ”Kun treenaa todella vähän biiseissä säilyy tuoreus.”

Keikkapäivän aikana suurien suunnitelmien aortta – Jukka Rantala koki karvaan pettymyksen. Hänen osallistumisensa jääkiekkojoukkueensa peliin estettiin joukkueen johdon taholta taiteilija Rantalan uloshengityksen hieman tuoksuttua tanssimusiikilta edellisillan Kerjäläiskeikan jäljiltä.

Taiteilija Rantala oli vielä käynyt kaiken varalta kysymässä vastustajajoukkueenkin pukuhuoneesta josko hänen eittämättä väkevää osaamistaan arvostettaisiin vihollisleirissä. Ei arvostettu. Insinööriopiskelija Rantalan ei auttanut muu kuin riisua varusteensa ja todeta lähtiessään: ”Olkaa vittu sitte ilman maaleja.”

Roudauksen ja soundcheckin jälkeen oli vuorossa ruokailu. Solistimme Teemu Ronimus kertoi ruokapöydässä edellisellä viikolla hänelle suoritetusta peräsuolen huuhtelusta värikkäin sanakääntein. Pöydät ympärillämme tyhjentyivät ruokailijoista.

Meille kerrottiin, että saunatilat ovat varattuina käyttöömme koko illaksi. Tämän tiedon otimme ilolla vastaan ja kun paikalle päästyämme huomasimme tarjoilun olevan myös kohdillaan arvelimme ettei vierailumme kyseisessä keikkapaikassa jäisi viimeiseksi – ainakaan jos se meistä olisi kiinni.

Keikka meni hyvin vaikka edellisestä kerrasta vähän aikaa jo olikin. Eka setti ehkä meni vähän ihmetellessä, mutta kakkossetissä pääsi jo piru irti. Innostuimme vetämään pitkän setin ja toisen encorebiisin aikana soittoruokalassa annettiin aina yhtä pelottava valomerkki. Itseäni tämä vitutti suunnattomasti koska olin jo ennen encorea herkutellut ajatuksella jääkylmästä lonkerosta ja viskistä tiskillä...tästä unelmasta oli nyt luovuttava ja tyydyttävä laukun pohjalta löytyvään lämpimään keski-olueeseen.

Kirjoitti: Jani

Keikat 20.3. ja 21.3.

2008-05-06T20:17:00.010+03:00

Pitkäperjantai vuonna 2008 - päivä jota en olisi halunnut elää

Päivää apinat! Jesus ku tämä blogin kirjottaminen on alkanu ahdistaa. Koittakaa ristus itte raapia kilometri tekstiä kun ei oo mitään asiaa. Mutta eipä sitä ny ennenkään oo ollu ja huonosti vaan on pärjätty. Jos muuten Dave Lindholmin nimi on Isokynä Lindholm, niin mun nimi on Pienikynä Välimäki.
Ja kaikki jotka on mun tai Daven kans käyny saunassa tietää ettei noilla nimillä oo mitään tekemistä kirjoittamisen kans ; ) Ja ne jotka ei oo meidän kans käyny saunassa niin voin sanoa suoraan ettei kannatakkaan.

Kertoo muuten kirjoittajan elämästä aika paljon kun ei saa päiväkirjaan kirjoitettua sanaakaan vaikka joka päivä yrittää. No eipä kai täälä periferiassa mitään nyt voi tapahtuakkaan kun postikin jaetaan vaan tiistaisin ja torstaisin ja tuntuu että pitää laittaa partavettä kun näkee että jehovan todistajat tulee käymään. Pienenä vinkkinä vaan kavereille et vois joskus tulla kyläilemään.
Ja vapaille naisille semmoisia terveisiä että perunanistutuskoneen päällä on vielä tilaa, niin ja kauppa-auto käy perjantaisin, sieltä saa siideriäki ja c-kasettia. Eikä ny tartte olla ihan vapaakaan...riittää kun on sopivasti huolimaton ;)

Niin keikoistakin pitäis vissiin jotain kertoa. Meillehän tuli yllättäen muutos suunnitelmiin tuon Kauhavan keikan suhteen. Alunperin keikka oli sovittu lauantaiksi 22.3. Sehän olis ollu tietysti aivan loistava päivä meidän kannalta...kyllä pääsiäislauantaina olis ollu kioski aivan mustanaan porukkaa. Muutama päivä ennen pääsiäistä manageri M.Palokanteleen (nimi muutettu) taskulaskin alkoi kuitenkin laulaa rahakkaasti ruotsiksi. M.Palokantele on herra joka hoitaa artistien ja bändien ostot Kauhavalle ja maanantaina hänen riettaalle huijaukselle tuoksuvassa toimistossaan soi puhelin:

M.Palokantele: Palokantele. Puhu.
Soittaja: Hej. Här talar manager Stig Blomqvist från Stockholm.
M.Palokantele: Hä
Soittaja: Stig Blomqvist från Stockholm
M.Palokantele: Mikä...mikäs...mitäs...kuka vittu siälä ny pelleilee...
Soittaja: Hej...huhuu?!
M.Palokantele: JOSEISULLOOSAATANAOIKIAAASIAANIINOSTAPOIKAKAVERILLES-
JOTAKIKIVAAJAMENKÄÄKÖYRIMÄHÄN. HEI!

Muutaman minuutin kuluttua tästä kansainvälisestä osuudesta puhelin soi uudestaan:

M.Palokantele: Palokantele. Puhu.
Soittaja: No se on Karvosen Peku täs moro...soittiko Blomqvisti sulle äsken ruottista?
M.Palokantele: Ei oo soittanu.
Soittaja: Jaa no ku se äsken soitti mulle ja sanoi soittaneensa?!
M.Palokantele: EI OO SOITTANU!
Soittaja: Jaa, no ei sen väliä. Sillä olis sulle hyvä juttu myytävänä Kauhavalle.
M.Palokantele: No?!
Soittaja: Ny saisit E-Typen halvalla. Joku peruuntuminen kuulemma. Mieti ny...vois olla hyvä sauma tehdä vähä rahanpaskaa.
M.Palokantele: Mikä vitun E? Kuinka se kirjotetaan, onko se joku musta vai?
Soittaja: Ei ku se on se ruottalainen...levyt myiny niinku Kari-Tapiolla...saatana kultakäädyt kaulas kuvis ja kaikki.
M.Palokantele: Em moo ikään kuullukkaan...voin mä ny laittaa sen tähän paperille ylähä...kuinka se kirjootetahan?
Soittaja: No onko sulla kynä ja paperia?
M.Palokantele: O. Oikeen kuulalaakeripääkynä.
Soittaja: No hyvä. Eli se on niinku E ja sitte sellaanen miinusmerkki...niinku sun taskulaskimes
M.Palokantele: Ei siinoo ku plussamerkki...ja ristuksen isoo onki.
Soittaja: Niin no joo..mutta siis sellaanen vaakaviiva...mikä ristus se ny on...ranskalainen viiva.
M.Palokantele: Niin mikä se ny on, eikös se äsken ollu ruottista?
Soittaja: Voi jeesuksen isän puusepänverstas...onko se sun sihteeri se Välimaa (nimi muutettu) siinä paikkeella? Sehän on kumminki kauppakoulut käyny ja kaikki saatanan kaappikellontekokurssit...olisko se parempi kirjottamahan?
M.Palokantele: Ei oo täälä. Soitti aamuyällä kännis. Sanoo ettei tuu tänään töihin ku saattaa kuulemma päästä naisiin. Oli joku muija jo kuulemma luvannu melkeen seksiä, Välimaa oli sille soittanu puali viis aamuyöstä ja se muija oli sanonu sille että Haista vittu!
Soittaja: Jaa jaa. No ei sitä ny pakko oo kirjottaa ostat vaan sen E-Typen ny halvalla. On muuten varmasti jono saatana Samburgerille asti.
M.Palokantele: No perkele, laita sopparit tulemaan...mä siirrän tuan Tohtori Noun tuasta pois ja katotaan sitte kuinka se Ranskan poika vetää.
Soittaja: Ei ku...tai no joo mä laitan paprut tulemaan. Moro.
M.Palokantele: Joo ja muistakki et jos ei oo porukkaa niin vedän sua nyrkillä fyrkkaan...saatana mua ei pelekää täälä kukaan! Hei!

No joo eli meidän keikka siirtyi sitte tohon kiirastorstaille ja E-Type hoiti sitte lauantain. Eipä siinä ihan hyvin torstainakin oli porukkaa ja keikka oli timanttia. Mulla on sieltä vähän videokamerakuvaakin, voi olla että jossain vaiheessa tulee pientä näytettä nettisivuille. Jatkoilla hotellihuoneessa meille esiintyi akustisesti trio Heikki ja Hinaajat. Hieno yhtye. Pääsolistina äänimiehemme Heikki "parastailmanhousujaonlaulaminen" Kivelä. Yö oli pitkä mutta onneksi aamu oli raskas. Hiljaista roudausta...pitkäperjantai.

Perjantain keikka oli Kankaanpäässä. Kauhavalta matkaa tulee jotain 160 kilometriä mutta tuossa kohmeloisessa olotilassa se tuntui vähintäänkin tuplasti pidemmältä. Paikalle päästyämme selvisi sekin asia että kunnon roudausta olisi tiedossa jyrkkien portaiden muodossa. Onneksi alaspäin. Olisihan aamuyöllä keikan jälkeen tietysti enemmän virtaa kulkea portaita saatanallisten raskaiden laatikoiden kanssa ylöspäin. Takahuoneena oli pieni kylmä koppi jossa oli menossa kai jonkinmoinen saneeraus...katosta oli hakattu semmoista kivimurskaa lattialle. Onneksi takahuoneessa oli kaksi tuolia, saimme istua kolmessa vuorossa. Syömisen jälkeen otimme rentouttavat ruokalevot. Osa yhtyeestä nukkui takahuoneessa kivimurskan seassa ja osa lavalla. On muuten mielenkiintoinen kokemus herätä lavalta rumpujen takaa lattialta...siinä tuli taas mieleen pieni poika joka seitsemän vuotiaana vonkas isältä joka päivä ainakin kaksi kertaa että: Osta mulle rummut ja opeta soittamaan, mä haluan päästä keikalle. Vittu ku silloin olis tienny että 27 vuoden päästä herää ennen keikkaa lattialta, setin takaa naama puuduksissa, tuntematta navan alapuolelta mitään, niin olis voinu toivoa vähän jotain muuta ; )

No kun keikka alkoi oli peli heti kättelyssä selvä. Ei ketään. Siis ei ketään. Henkilökunta ja ehkä kymmenen asiakasta. Ja nekin kymmenen pelas baarin toisessa päässä biljardia. Kyllä ei saatana mikään voi olla vittumaisempaa kun soittaa puolitoista tuntia rokkia kun ei paikalla ole ketään. Puolessa välissä keikkaa suunnittelin jo että kuinka pääsis semmoiseen asentoon että pystyisi nielaista oman kielensä. Ja sitten suunnittelin sellaistakin että jos löisin pääni takana olevaan tiiliseinään niin kuolisinko vai menisikö vaan taju. Yritin muistella myös missä laatikossa minulla on se pitkä ruuvimeisseli...jos sillä tuikkaisi itseään vaikka vatsaan niin kai sitä edes pääsisi ensiapuun hauskuttamaan hoitsuja...mutta ei...vilkaisu biisilistaan...9 biisiä jäljellä...samalla näin miten seinässä olevan kellon viisarit alkoivat mennä takaperin...ei jumalauta...päästäkää mut jo pois. Kun Ojutkangas kuulutti tyhjälle salille seuraavan kappaleen olevan illan viimeisen liikutuin. Tunne oli sanoinkuvaamaton. Minä selvisin. Viimeisen pellin iskun jälkeen huusin itkunsekaisella äänellä: SE ON TÄYTETTY!!!

Mutta niinhän se vaan on että ei tuommoisesta tylsästä illasta tartte kulua kun päivä niin alkaa jo suunnitella seuraavalle keikalle lähtemistä eikä enää vituta yhtään, on sitä vaan aikuinen mies niin lapsellinen...onneksi.

Kirjoitti: Jani

Keikat 12.3. ja 15.3.

2008-03-17T15:39:00.006+02:00

Terveydeksi!
Enpä olisi uskonut miten oikeassa olinkaan edellisessä blogi-kirjoituksessani. Ennustukseni vuodesta 2008 toteutui osittain. Osittain siksi, että vaikka realistisesti arvelin tämän vuoden olevan yhtä huonon kuin edellinenkin oli, lipsahdin positiivisuuden puolelle luullessani, että huonompihan se ei voi olla. Siinä olin tietenkin väärässä.

Otan tähän pienen esimerkin alkuvuodestani. Tammikuun loppupuolella alkoi hammaskipu. Eikä mikään pieni vihlonta vaan oikein semmoinen vanhan ajan veret seisauttava ja ihmisen täysin lamauttava juuritulehduskipu. Koska kipu alkoi luonnollisesti lauantai-iltana niin ensin täytyi sinnitellä maanantaihin asti ilman hammaslääkärin palveluksia. Tai yritinhän minä tietysti muutamalle yksityiselle puoskarille soitella..."Tämä on hammaslääkäri Mengelen automaattinen puhelinvastaaja. Vietämme kivutonta laatuaikaa viikonloppuisin. Hammaslääketieteen pariin palaamme maanantaina klo 8.00". Jep jep. Eihän tuossa...Buranaa kielen alle. Harmi vaan kun se ei hammaskipuun auttanut yhtään, onneksi sentään vatsa tuli kipeäksi niin kipu ikäänkuin jakaantui hieman tasaisemmin ympäri vartaloa.

Maanantaina iltapäivällä sain ajan hammaslääkärille. Hampaassa syvä reikä, juuri tulehtunut, juurihoitoa. Ai että se on sitten ihanaa. Hammaslääkärissä sattui vielä aivan vitusti enemmän kuin kotona. Mutta eihän tuollaisessa tapauksessa kipu siihen lopu. Antibioottikuuri ja joka toisena päivänä juurihoitoa. Tämän kipeän hampaan hoito kesti kaksi viikkoa kipuineen kaikkineen ja maksoi saman verran kuin 1995 vuosimallin VW Passat farmari Rintajoupin autoliikkeessä.

Parin päivän kuluttua siitä, kun hammaskipu oli ohi heräsin yöllä siihen tuntemukseen että nyt muuten tyhjentyy vatsalaukku hieman normaalia nopeammin. Ehdin juuri ja juuri nostaa päätä tyynystä kun oksennus lensi lattialle ja ruikkupaska sänkyyn...hienoa. Tuommoinen kunnon vatsaflunssa, joka kesti kolme päivää, piristi kummasti.

Viikko vatsataudista toipumisen jälkeen nousi kova kuume. 39,4. Kun tätä oli kestänyt 2-3 päivää menin lääkäriin. Laboratorion verenimijät ottivat monta putkea verta ja kun tulokset näistä verikokeista tulivat oli diagnoosikin selvä. Myyräkuume. Selvä.
Kuumehoureisena lueskelin netistä myyräkuumeen teknistä dataa. Kova kuume, kestää viikosta kuuteen viikkoon, aiheuttaa usein munuaisten vajaatoimintaa, verta ulosteessa, näköhäiriöitä jne jne. Aivan vitun hienoa. Tottakai minulla. Kun sitten luin netistä että taudin saa hiirten tms tuoreista ulosteista muistin muutaman viikon takaisen treenikämpän siivouksen. Näin innokas siivous palkittiin.

Myyräkuumeesta pääsin onneksi suhteellisen vähällä...kuume kesti puolitoista viikkoa eikä vaikuttanut munuaisten toimintaan mitenkään. Kaksi viikkoa kuumeen loputtua hampaan juuri tulehtui tottakai uudelleen. Back To The Roots - Paluu Juurille...mahtavaa! Siinä jossain vaiheessa hammaslääkärin tuolilla maatessani kesken maukkaan kivuliaan juurihoidon muistin tuon tammikuisen ennustukseni ja tajusin että kyllä tämä uusi vuosi 2008 voi ihan oikeasti olla ihan vitun paljon huonompi kuin edellinen oli.

No toivottavasti tämän vuoden sairastelut osuivat nyt vaan kaikki tähän alkuvuoteen. Ainakin nyt tätä kirjoittaessani olo on ihan hyvä...vielä.

Tämän kaiken juurihoitoburanapanacodtramalvirtsanäyteverikoe-shown keskellä ollaan saatu tehtyä töitäkin. Kolme uutta biisiä on studiolla loppusilausta vaille valmiita. Vaikka itse sanonkin niin nyt on tulossa kovaa kamaa. Laitan nettiin heti makupaloja kunhan saadaan matsku kokonaan valmiiksi.

Myyräkuumeeni pelästyttämänä kitarataiteilija Palomäki hankki studiolle ripakopallisen hiiren pyydyksiä. Oikein siis näitä vanhan ajan metallisia giljotiinityyppisiä hiirirautoja. Harmi vaan kun hiiretkin on nykyään niin fiksuja että ne saavat juuston giljotiinistä ilman että se laukeaa. Palomäki on syöttänyt paikallisille hiirille jo 1,2 kilon Arki-juustopaketin (Laktoositon) eli hiirillä on nyt aivan vitun hyvät oltavat. Palomäen mielenterveys on alkanut tämän huonosti onnistuneen hiirijahdin seurauksena rakoilla. Hän väittää saavansa kännykkäänsä öisin puheluja näiltä studiohiiriltä. Puhelut ovat kuulemma aina samanlaisia. Kun hän vastaa kuuluu samanlainen ääni kuin hiiripyydyksen laukeamisesta ja sitten aivan saatananmoinen naurunremakka ja sitten puhelu katkeaa. Samoin Palomäki väitti nähneensä kerran studiolle mennessään kolmen hiiren harrastavan seksiä viritetyn pyydyksen päällä neljännen kuvatessa aktia videokameralla. No, onneksi se aika mielenterveystoimistolle on jo ensi viikolla.

Hiirijahdin ja studiotöiden lisäksi ollaan ehditty jo heittää parit keikatkin. Keskiviikkona 12.3. aloitettiin kevään keikat Seinäjoki Areenalta. Jumalauta, aivan niinku Heikki Harma. No, oikiasti oltiin kyllä areenalla mutta vain sen Amica-ravintolassa. Tilaisuus oli Nordean yritystilaisuus ja paikalla väkeä noin sata henkeä. Ennen keikkaa tilanne näytti huolestuttavalta. Porukka söi silminnähden selvinpäin eikä ravintolassa ollut edes taustamusiikkia. Kun bändi tuollaisen hiljaisuuden jälkeen tuuttaa pa-kamojen kartiot soikeana rytmimusiikkia kansalle niin tuleehan se nyt lujaa. Ensimmäisen basarin-iskun jälkeen näin kuinka ihmiset pyrkivät paniikinomaisesti kauemmas lavasta. Sitten en enää uskaltanutkaan katsella muuta kuin virvelirummun kalvoa. Kun toisen biisin aikana varovasti kohotin katsettani yllätys oli melkoinen kun lavan edusta oli täynnä porukkaa. Porukka oli alkujärkytyksen jälkeen tottunut orkesterimme volumeen ja muutaman punaviinilasillisen innoittamina heilui musiikin mukana vapautuneesti. Keikka oli kolmen biisin encorea myöten täyttä timanttia. Keikan varhaisen ajankohdan ja lyhyen kotimatkan vuoksi katselin kymmenen uutiset jo omalta kotisohvalta. Oudolta tuntui se.

Lauantaina 15.3. keikkapaikkana oli Loppi ja siellä kansainvälisesti nimetty soittoruokala Catisca.
Lähdimme Lapualta poikkeuksellisen pienellä kokoonpanolla liikkeelle. Laulusolisti Ronimus tulisi kyytiin Orivedeltä ja kitaristi Palomäki Riihimäeltä. Palomäki oli ollut perjantain Helsingissä MTV3:n uuden Maajussille unelmien maajussi-sarjan kuvauksissa ja saapui sieltä käsin Riihimäelle. Mukavaa oli kuulemma ollut. Musta Teräsmies oli tehnyt sankariimme syvän vaikutuksen. En halunnut kuulla asiasta enempää. Joskus vaan on parempi kun ei tiedä ihan kaikkea.

Soundcheckin ja ruokailun jälkeen odottelimme illan keikkaa Ravintola Catiscan avarissa ja valoisissa takahuonetiloissa. Löysimme ajankuluksemme Matti Nykäsestä tehdyn Monopoli-tyyppisen pelin. Peliin osallistui itseni lisäksi Palomäki ja Rantala. Vokaalitaiteilija Ronimus ei pystynyt käsittelemään niin suuria summia edes leikkirahaa ja kitarataituri Ojutkangas lepäili rennosti kaakeleilla. Peli oli aluksi hauska. Viiden minuutin pelaamisen jälkeen ei ollut. Hävisin. Rantala voitti.

Vähän ennen puoltayötä aloitimme keikan. Keikka oli sikäli merkittävä, että se oli saksalaisen savukoneemme, jonka olimme ristineet Tohtori Mengeleksi, ensimmäinen. Savukone toimi hyvin, aivan kuten keikkakin. Yleisöä olisi saanut olla enemmänkin mutta me olemme vähään tyytyväisiä. Niinkuin tämmöisen ns. pakettiautokeikkailu-asteella olevan bändin tuleekin olla.

Keikan jälkeen selvisi vittumainen asia. Eräs keikkaa diggaillut yleisön edustaja oli järjestänyt meille takahuoneeseen ison saavin joka oli täynnä jäämurskaa ja keskiolutpulloja sekä halkaisijaltaan n.metrin olevan tarjottimellisen salmarishotteja. Tämähän ei tietenkään ollut se vittumainen asia vaan se, että minä, Palomäki ja Ronimus joutuisimme ajamaan vielä autoa. Ojutkangas ja Rantala joivat toki olutta, mutta koska he kumpikaan eivät (jumalan kiitos) juo väkevää viinaa shottitarjotin jäi koskemattomaksi. Oudolta tuntui se. Mutta alkoholit tarjonneelle miehelle silti suuret kiitokset...ethän sinä voinut tietää.

Yöllistä kotimatkaa silmälläpitäen otimme nopean roudauksen ja pääsimmekin jo valomerkin aikoihin ajelemaan kotia kohti. Hämeenlinnan ja Tampereen välillä me, allekirjoittanut ja Rantala otimme virtsauskisan. Valkoiseen lumihankeen syntyi keltaista tekstiä. Palomäen tullessa kisaa tuomaroimaan tulokset selvisivät itseni eduksi. Rantalan edessä hangessa luki: "Jukka Rantal" kun taas itseni edessä oli komeasti teksti: "Jani Mikael Välimäki, Lapuan Ylikylä, selvinpäin"

Kuuntelimme matkalla Palomäen aikaisemmin päivällä ostaman Leevi And The Leavings-tribuuttilevyn läpi ainakin kolme kertaa. Gösta-vainaa on kyllä tehny paljon pirun hienoja biisejä. Ojutkangas kommentoi itse biisintekijänä: Vituttaa.

Loppumatkasta Rantalalla alkoi keski-olut mennä päähän siihen malliin, että hän alkoi elvistellä autostaan. Hän kertoi n. kaksikymmentä kertaa, että: "Jumalauta, mulla on koko bändin kallein auto, vituttaako hä?" Kerron sen Rantala sulle nyt tässä, että kun kahden vuoden päästä saan rekisteröityä Opel Asconani museorekisteriin niin sun pikavipillä ostettu volkkari on aivan paperia. Ristus.

Kirjoitti: Jani

Keikka 24.11.

2008-01-14T16:00:00.000+02:00

Päivää ja hyvää uutta vuotta lapset. Setämies avautuu taas pitkästä aikaa. Vuosi on nyt sitten 2008. Olisikohan tämä se vuosi kun orkesterimme allekirjoittaa hyvän levytyssopimuksen, lopetan tupakanpolton ja laihdutan 25 kiloa(naamasta)? Ei ei ei lapset...ei se niin mene. Ei tämä vuosi ole SE vuosi. Tämä vuosi on vähintään yhtä vittumainen ja huono vuosi kuin edellinenkin. Huonompihan se ei luultavasti enää voi olla. Nyt te ajattelette: "Voi jesus ku tuasta on tullu kyyninen keski-ikäinen". Ja kyllä. Se pitää paikkansa.

Mun mielestä on typerä ajatella vuoden alussa niin, että nytpä on mahtavaa kun on koko vuosi alussa ja kaikkea hienoa ja fantastista voi taas tapahtua ja ovet on auki joka suuntaan. Eihän tuossa voi tulla muuta kun pettymyksiä. Ja ne kaikki uudenvuodenlupaukset...sauvakävely, kasvikset, tupakka pois, viina pois, vähä meinaa ottaa koville mutta onneksi tuli jooga, spinning ja vesijumppa röökin ja jaloviinan tilalle. Ja sitte.

Toinen viikko tammikuuta menossa ja kiinnostus nolla kaikkeen tuohon mitä tuli luvattua. Ei saatana liikahda lehtikään kun pitäis lähteä räntäsateessa sauvakävelylle, eikä muistu porkkanat ja salaatit mieleen kun aamulla puoli neljän aikaan jonotetaan pelti kiinni hampurilaista grilliltä. Mutta ei se mitään. Tuohan on vaan inhimillistä.

Haluan nyt vaan sanoa tällä sitä että paljon parempi on lähteä uuteen vuoteen vittuuntuneena ja vailla mitään harhakuvitelmia mistään paremmasta. Ei tuu pettymyksiä. Tuolla asenteella minä olen uudet vuodet ottanut vastaan jo 80-luvun lopulta ja hyvin (huonosti) on vaan joka vuosi menny. ; )

No niin se taas tuosta paasauksesta. Aivan tuli hiki kun lietsoi ittensä tuommoiseen kunnon vanhan ajan brezneviläiseen vitutukseen. Olihan meillä tuossa ennen lomia vielä yksi keikkakin josta en ole raportoinut. Eli marraskuun lopulla käytiin Nivalassa esittäytymässä.

Keikka oli sikäli poikkeuksellinen, että se tehtiin tuurausmiehistöllä. Alkuperäisjäsen, kitaramaailman Kauko Juhantalo, Jarkko Ojutkangas oli perheenlisäyksellisiin syihin vedoten ilmoittanut jo hyvissä ajoin olevansa estynyt tältä Nivalan matkalta.

Tuuraajaksi saimme yllätys, yllätys...äänimiehenämmekin toimineen Heikki Kivelän.
Perse-Heikki...mies joka antoi perseelle kasvot! Hieno mies.
Mutta kyllä täytyy sanoa että jos osaa mies äänenpaineentarkkailuhenkilön hommat hoitaa niin kyllä tapahtuu kitarointikin. Kerran käytiin treenaamassa ja soiva pakara otti homman komeasti haltuun.

Lähtökohta keikan onnistumiseen oli huono. Olimme näet saaneet kuulla että 100 metrin päässä keikkapaikastamme, naapuribaarissa flätkyttää Lauri Tähkä elonkerjäläisineen. Ristus. Jos on vähänkään seurannut tämän hetkistä tilannetta suomalaisen populaarimusiikin saralla ei ole voinut välttyä huomaamasta Laurin jumalatonta suosiota. Ja kun Nivala nyt kuitenkin on 11000 asukkaan pikkukaupunki niin voisi olettaa että kahteen ravintolaan ei väkeä riitä. Mutta arvailumme väen vähyyteen oli onneksi väärä.

Lauri Tähkä veti koko Suupohjan alueen (Jurva-Teuva-Karijoki-Isojoki-Kauhajoki) fanit Nivalaan ja kuulin, että vain kaksi nivalalaista sai lopulta lipun Laurin keikalle. Mutta näinollen juhlakansaa riitti hyvinkin täyttämään kaksi paikallista ravintolaa ja illan keikasta tuli alkuperäiskäsikirjoituksen vastaisesti vähintäänkin riehakas.

Vittumainen puoli tässä Nivalan keikassa oli se, että yöpymisiä ei oltu luvattu joten keikan ja roudauksen jälkeen oli edessä kotimatka. Onneksi Rantala, Kivelä ja Kuningas-Alkoholi pitivät huolen ettei matkasta päässyt muodostumaan tylsä. Sitä ei tiedä varmaan kukaan tässä maailmassa mihin saatanan sananselitys-hermoon tuo keski-olut Rantalassa aina osuu. Vaikka matkaa olisi 1200 kilometriä niin juttu ei lopu. Vittu vaikka hakkaa rumpuja koko illan niinku eläin niin aamulla kun menee nukkumaan niin korvat ei soi rumpujen vaan Rantalan säkätyksen takia...hiano miäs. ;)

Ollaan nyt tässä tauolla soviteltu ja treenailtu uusia biisejä ja aivan lähiaikoina olis tarkoitus niitä mennä studiolle äänittämään. Olishan se kivaa jos noiden biisien kanssa nyt alkais hommat onnistua isommin...vois vuoden päästä vaikka alottaa blogikirjoittelun vähän positiivisemmalla asenteella kun nyt. Mutta eihän se tällä luonteella onnistuisi. Vaikka hommat menis kuinka hienosti niin kirjoittelu alkais varmaan jotenki tyyliin että: " Hyvää uutta vuotta vaan kaikki ja haistakaa itte! Kyllähän teille nyt kirjotteliski ku sais nukuttua joskus mutta ku toi saatanan kultalevy kiiltelee niin seinältä silimään ettei unesta puhettakaan...". Tämmöinen musta ny tuli. Palaillaan taas...

Kirjoitti: Jani

Keikat 26.-27.10.

2007-11-15T22:50:00.000+02:00

Hejsan vai miten nuo rakkaat länsinaapurikaappiheteroystävämme tapaavatkaan sanoa. Ajattelin nyt taas vaihteeksi kirjoittaa päiväkirjaa. Oon saanu palautetta näistä kirjoituksistani ja niitä on pyydetty lisää. Ihan oikeasti tuollainen huolestuttaa.

Ajatelkaapa. Me eletään vuotta 2007. Elämme ns. hyvinvointivaltiossa. Meillä on ilmainen peruskoulutus. Meillä on hyvä perusterveydenhoito (terveisiä Tehyläiset). Kaksi kolmasosaa suomalaisista aikuisista lukee hyvin eli täyttää tietoyhteiskunnan jatkuvan oppimisen lukutaitovaatimukset. Viidesosa yltää ylimmälle taitotasolle, mikä on kansainvälisesti verrattuna poikkeuksellisen paljon.Ja mitä vittua tekee tämä kansa?! Seuraa televisiosta Big Brother ohjelmaa jossa joukko idiootteja on teljetty yhteiseen asuntoon ja muut idiootit soittelevat numeroihin ja yrittävät äänestäen pudottaa teljettyjä asunnosta. Seuraavat jännityksellä miten maaseudun poikamiehet etsivät emäntiä kuihtuville maatiloilleen. Paljon katsojia on saanut myös ohjelma jossa sinkkuäidit(YH) etsivät lapsilleen isiä ja siinä samalla itselleen paristovapaata hieromasauvaa.

Ja tämä sama porukka maksaa ravitsemusliikkeisiin pääsylippuja ja katsoo suu auki kun lavalla "laulavat" entiset mäkimiehet ja nyrkkeilijä-kansanedustajat (evp). Ja nämä samat ihmiset ottavat lipun oston jälkeen osaa ravintolakilpailuihin joita juontavat entiset miss kajaanit, entiset big brother talon asukkaat, miesjokaeipystynytliian
hapokkudentakiajuomaansaatanapuoltatoistalitraacokista ja monet muut valtavan ammattitaidon näihin juontohommiin omaavat ihmiset. Ja sitten tämä periaatteessa fiksu kansa lukee vielä keski-iän katkeroittamia juttujani ja pyytää niitä minulta lisää. Miettikää nyt vähän!!!

Mutta mennäänpäs asiaan. Kalenterissa olivat keikat Äänekoskella ja Kiteellä. Ja jos koulussa maantiedon tunnilla on vähänkään keskittynyt muuhun kuin suunnittelemaan pystyykö takarivin pulpetissa tyydyttämään seksuaaliset tarpeensa omakätisesti niin että kukaan ei huomaa, tietää että sunnuntaina olisi tiedossa pitkä yhteinen pakettiautomatkailutapahtuma halki suomen. (Nimeltä mainitsematon yhtyeemme jäsen epäili tämän matkan olevan jotain 160 kilometriä. toim. huom.) No eihän tuo 480 kilometrin matka aikuisille miehille ole kuin alkulämmittelyä. Varsinkin kun suomessa hyväkuntoisten teiden lisäksi myös polttoaineen verotus on maailman alhaisimpia.

Matka oli sikäli poikkeava, että mukaamme lähti äänentoiston david hasselhoff: Heikki "soiva pakara" Kivelä. Tällä miehellä on todistettavasti tyttöystävä. Minun on tätä äärimmäisen vaikea uskoa. Lähes mahdoton. Aina jos jutut bussissa vähänkään viittaavat homoseksuaalisuuteen tai yleensäkin poikkeaviin seksuaalisiin suuntauksiin Soivan Pakaran huulille nousee hymy ja posket alkavat punoittaa merkityksellisesti. Soivan Pakaran tyttöystävä, mieti nyt vielä.

Perjantain keikkapaikka oli Äänekoskella Ravintola Talli. Mielenkiintoisen näköinen ravitsemusliike joka oli entisen elokuvateatterin tiloissa. Bändi soittaa alhaalla tavallaan valkokankaan edessä ja yleisö on bändiä korkeammalla, nousevassa katsomossa. Heti kärkeen oli tapahtumassa virhe. Perille päästyämme aloimme purkaa autoa väärällä ovella. Tätä kautta roudausmatkaa olisi tullut 10 metriä enemmän. Onneksi kitaristimme Marko Palomäen kiihtynyt virtsarakko pakoitti taiteilijan etsimään kusipaikkaa talon takaa ja sieltähän löytyi ovi joka oli tosiaankin n.10 metriä lähempänä lavaa...jokainen askel on liikaa.

Roudauksen ja soundcheckin jälkeen meille näytettiin hotellihuoneemme. Ja kun selvisi, että tiedossa oli grilliruokaa, huone oli savullinen ja ravintola tarjoaisi meille ilmaista alkoholia, korkean verenpaineen pullistamat verisuoneni huusivat ylistystä herralle.

Ilta meni siinä juodessa, makoillessa, telkkaria katsoessa ja nukkuessa. Puoli yhden maissa kävimme veivaamassa kovan keikan. Ihan se tuntui keski-suomalaisille kelpaavan ja vielä kun paikan omistaja kävi kiittelemässä niin saatoimme vapautuneesti jatkaa alkoholin nauttimista ja paskan puhumista. Alleviivata täytyy se seikka, että laulajamme Teemu "mies joka toi ilmalämpöpumput suomeen" Ronimus lähti suoraan keikan jälkeen omalla autollaan kotiinsa Jyväskylään. Ronimus kertoi että oli ajatellut olla juopottelematta koko reissun. Joopa joo...kummasti ne ajatukset muuttuu vuorokaudessa.

No aamullahan oli tietysti olo surkea, mutta mikäs siinä auttaa. Hotellissa ei ollut aamupalaa mutta kävimme varkaissa ja teimme parit leivät itse keittiöstä. Leipien jälkeen roudaamaan ja bussin nokka kohti jyväskylää ja sieltä solistin hakemisen jälkeen Kiteelle.

Kiteelle päästyämme tajusimme roudauksen olevan mahdotonta. Paikka oli aivan turvoksissa väkeä. Joku paikallinen autourheiluporukka palkitsi ilmeisesti vuoden aikana hyvin ojien välissä pysyneet kuljettajansa. Sen jälkeen he vielä söisivät. Selvä. Hotellihuoneeseen ja äkkiä vaatteet pois ja puhtaisiin lakanoihin nukkumaan.

Ehdin maata minuutin kun huoneeni puhelin soi...
...ja soi...ja soi....

Jani Välimäki: Voi ny ristuksen persehiki, mikä vittu siälä ny ringaa!!!

Jarkko Ojutkangas vessasta: Fanit

Jani Välimäki: Heh...juup

Jarkko Ojutkangas vessasta: No vastaa ny siihe kai siälä jotain tärkiää o!

Jani Välimäki: Haloo. Huone 302

Pasi Kinnunen respasta: Päivää. Tässä on Pasi Kinnunen respasta.

Jani Välimäki: Moro?

Pasi Kinnunen respasta: Asiakkaat ovat ilmoittaneet että huoneestanne tulee voimakas tupakan haju.

Jani Välimäki: Tä? No ei täältä ny mitään tuu...justhan mä 3 minuuttia sitte tänne tulin.

Pasi Kinnunen respasta: Ei. Kyllähän tässä huoneessa on oltu eilisestä asti. Ja tupakansavu kuulemma tulee juuri sieltä ja meillähän on täysin savuton koko hotelli.

Jani Välimäki: Niin no kai mä nyt sen näin ku oli kylttejä joka paikassa. Mutta juuri äskenhän mä tulin tähän huoneeseen eikä täällä todellakaan oo mitään savua. Mitä tää ny on...onko tää jotaki pelleilyä...kuka vittu siellä oikein on?!

Pasi Kinnunen respasta: Niin täällä on Pasi Kinnunen respasta. Ja nyt olisi parasta että tulisit saman tien tänne respaan niin selvitetään tämä asia kunnolla. Odottelen sinua nyt välittömästi tänne niin saadaan tähän asiaan selvyys.

Jani Välimäki: No...kai mun sitte pitää tulla jos se ny noin saatanan vaikeaa on.

Pasi Kinnunen respasta: No hyvä....tuut...tuut...tuut

Sitte sängylle istumaan ja vaatteita päälle. Saman tien oveen koputetaan...kun meen avaamaan niin siellä on Heikki Kivelä joka sanoo: Pasi Kinnunen respasta, sinä et sitten tullut vaikka lupasit...voi vittu...Heikki Kivelä kuljetti minua täysin...saatana en kyllä osannu yhtään yhdistää ääntä mieheen. Lattialla kaksinkerroin makaava ja naurava äänenpaineentarkkailija Heikki Kivelä ei tajua miten lähellä kuolemaa hän on.

Puolen tunnin päästä Heikille käy vanhanaikaisesti. Hänen huoneensa puhelin soi ja hän on varma että soittaja olen minä ja yritän kostaa äskeistä vedätystä.

Heikki Kivelä: No joo joo...saat sä ny panna mua vanha pukki!

Reception: Anteeksi, Täällä on Matti Virta Hotelli Kiteenhovin receptionista. Ilmoittaisin vain että orkesteri voisi tulla nyt ruokailemaan.

Heikki Kivelä: Just. Kiitos.Hei.

Nyt on minulla hauskaa. Lähdemme porukalla syömään. Heikki Kivelä kävelee edelläni ja respan kohdalla näen miten n. 55 vuotias vastaanottovirkailijamies tunnistaa tämän tulipunaisista korvanlehdistä ja iskee silmää. Nuoret seksuaalisesti vapautuneet länsisuomalaisäänimiehet ovat itärajan tuntumassa kovaa valuuttaa.

Roudauksen ja soundcheckin jälkeen ohjelmassa on tissuttelua, saunomista ja odottelua. Joskus puoli yhden jälkeen astumme lavalle ja aloitamme shown. Porukka on ihan mukavasti mukana. Järjestysmiehet ovat asialla...ehkä liikaakin. Paikallinen mies heiluu lavan edessä vapautuneesti ja tiskillä käymisensä jälkeen yrittää tarjota laulajallemme drinkkiä...järjestysmiehet luulevat miehen häiriköivän solistiamme ja ulkoistavat hyväntekijän (ja ilmaisen drinkin) ravintolasta. Ilmaisen juoman menetys herkistää aina ja sivusilmällä näen miten Ronimuksen lasisilmästä vierähtää kyynel hänen partaiselle poskelleen.

Viimeisen biisin aikana Heikki Kivelä on koonnut itsensä ja haluaa taas vittuilla minulle. Puolentoista metrin päässä vasemmalla puolellani pääni korkeudella on savukone. Se on suunnattu puhaltamaan savu lavan eteen itseni ohi vasemmalta puolelta. Ei ole enää...näen kun Heikki Kivelä kääntää savukoneen osoittamaan suoraan naamaani...voi pillu...ja sitten alkaa savustus...ja eipä rumpali kesken biisin oikein liikkuakkaan voi...koko saatanan kioski on niin täynnä savua kun vaan voi olla...ja kaikki leviää lavalle naamani kautta...nyt tiedän suurinpiirtein miltä natsien keskitysleirien kaasukammioissa on tuntunut.

Keikan jälkeen olen kerrankin järkevä ja menen melkein suoraan nukkumaan. Aamupalan jälkeen roudaus ja pitkä kotimatka alkaa. Matkalla Heikki Kivelä kertoilee meille saksalaisista kidutusmenetelmistä. Hän itse kertoo pitävänsä ns. saksalaisesta suolihuuhtelusta jossa jumalattomalla porakoneella porataan paikkoihin mihin sitä tuskin on alunperin suunniteltu. Takapenkiltä näen peilaavan ikkunan kautta miten Ronimus pistää silmät kiinni ja puristelee kädessään olevaa eväsbanaania. Kyllä työyhteisö varmaan voisi toisenlainenkin olla...

Kirjoitti: Jani

Keikka 1.9.

2007-09-07T18:21:00.001+03:00

Päivää taas. Kesäloma tuli lusittua ja mikäs siinä oli lusiessa kun arskaa sai riittävästi. Hetkinen. Pitäisköhän tuo nyt ottaa uusiksi väärinkäsitysten välttämiseksi. Eli, kesäloma tuli vietettyä ja mikäs siinä oli viettäessä kun auringonpaistetta sai riittävästi. Ei me kyllä koko kesää olla laiskoteltu vaan ollaan äänitelty Prinkkilän Jarin kans uusia biisejä. Nettisivuille tulee lähiaikoina todistusaineistoa näistä sessioista kuunneltavaksi.

Syksyn eka keikka oli myyty Kalajoelle. Pari iltaa kuulkaas oikein treenattiin ennen tätä vetoa. Ja oli kyllä aihettakin, senverran kesäterässä oltiin. Tai en minä tietysti ollu mutta muut. Itse olin heti ensi iskusta lähtien vuoronperään dynamiittia ja timanttia. Vittu niin varmahan...ekan biisin jälkeen jo aivan liekeissä kädet ;)

Muutettiin vähän keikkasettiäkin, uusia biisejä muutama mukaan ja sitä rataa. Eipä pääse kukaan sanomaan ettei Tohtori No uudistu yhtään ja polkee paikallaan. Niin ja oli Ronimuksellakin uusi kesällä ostettu keikkapaita. Keskisuomalainen homoviisikko oli stailannu solistimme uuteen iskuun kesämökillä...ristus tukkaki oli niin korkea ettei pidä ees paikkaansa.

Keikalle lähdettiin jo klo 13 vaikka matkaa ei Lapualta Kalajoelle tuu kun suurinpiirtein 187 kilometriä. Syynä tähän oli se, että keikkapaikallemme Ravintola Dyyniin oli tulossa jo alkuillasta ruokailemaan Palvelualojen ammattiliiton eli pamin keski-ikäisistä naisista koostuva 154 hengen ryhmä. Ristus. 154 keski-ikäistä ihan minkä tahansa liiton naista samassa paikassa kuulostaa pelottavalta ja siksi roudaus ja soundcheck olisi saatava hoidettua pois alta ennen naisten ruokailua.

Kun pääsimme keikkapaikan pihaan niin se kuhisi jo porukkaa. Päiväkaraoke. Väenpaljoudesta päätellen palvelualojen ammattiliiton naisten mielestä päiväkaraoke on paras keksintö sitten hehkulampun ja sitä paitsi parasta mitä tyttöjen kesken voi ravintolassa tehdä housut jalassa.
No, odoteltiin vähän aikaa karaoken loppumista ja kannettiin kamat sisään ja tehtiin soundcheck.

Tässä vaiheessa meille tultiin kertomaan että voisimme ruokailla nyt, ennen kuin pamin väki tulisi syömään. Selvä. Kun olin saanut ruokailtua kokki tuli kysymään että maistuiko ja onko muuten normaali olo. No vastasin ihmetellen ihan rehellisesti että hyvää oli eikä olossakaan mitään valittamista ole. Nainen huokaisi ja sanoi: Hyvä että tällä kertaa onnistui, nyt sitä voi tarjota noille maksaville asiakkaillekin. Hienoa. Osallistuin tietämättäni ravintolan laaduntarkkailuun testihenkilön ominaisuudessa.

Kahdeksan aikoihin hotellihuoneen oveen koputettiin. Ronimus meni avaamaan. Oven takana seisoi pitkä, tumma, noin 45-vuotias kaunis nainen. Ovella käytiin seuraavanlainen keskustelu:

pitkä, tumma, noin 45-vuotias kaunis nainen: Iltaa

ronimus: Iltaa

pitkä, tumma, noin 45-vuotias kaunis nainen: Tännekkö tilattiin maksullista naisseuraa?

ronimus: ? tuota...niin no...periaatteessa kyllä ei...mutta...

pitkä, tumma, noin 45-vuotias kaunis nainen: Heh, no ei vaiskaan. Mä oon tuon pamin puheenjohtaja ja ajattelin tulla kysymään josko te voisitte soittaa vaikka yhden puolen tunnin setin jo tuossa kello kymmenen aikaan kun meidän porukassa on osa semmoisia jotka ei ole enää paikalla sitte kun teidän normaali keikka alkaa puolen yön jälkeen?

ronimus: niin no...periaatteessa tietysti kyllä...mutta...mitäs se seura maksaa?

pitkä, tumma, noin 45-vuotias kaunis nainen: Tä?

palomäki taustalta: Joo sopii...me vedetään puoli tuntia kympistä eteenpäin ja sitte yhdestä eteenpäin tunti.

pitkä, tumma, noin 45-vuotias kaunis nainen: Ihanaa. Heippa.

ronimus: Heippa. Ihme eukko?!

No kymmeneltä aloitettiin pamin porukalle ja hyvin kelpas. Porukkaa oli koko ajan lavan edessä heilumassa ja huutamassa. Mukavaa oli lavan kummallakin puolella. Reilun puolen tunnin setin jälkeen oli taas tiedossa muutaman tunnin odottelu koska seuraava alkaisi vasta yhden jälkeen yöllä. Joimme hotellihuoneessa paikan meille ystävällisesti sinne tuomia juomia ja puhuimme paskaa. Paitsi Rantala ja Ojutkangas jotka puhuivat toisesta maailmansodasta ja sen eri vaiheista, kidutusmenetelmistä, aikuisviihteestä ja Matti Nykäsestä.
Yhden jälkeen mentiin lavalle ja vedettiin encoreineen melkein puolentoista tunnin show. Hienosti oli Kalajoella porukkaa. Kiitos kaikille.

Keikan jälkeen pientä juopottelua hotellilla ja sitte nukkumaan. Aamulla ysiltä purku ja roudaus ja sitte kotia kohti. Maanantaina soi toimistolla puhelin ja ravintolan omistaja soittaa: Täälä olis tää joku kitara joka on jääny teiltä. Tuntomerkkien kysymisen jälkeen selviää että kyseessä on Rantalan basso. Kuinka se voi aina olla niin, että kun jotain jää niin se on aina basso?! Ehkä se vaan on niin pieni ja huomaamaton soitin että sen tarkempikin soittaja epähuomiossa unohtaa. No eihän siinä, basisti vie ja matkahuolto tuo. ;)

Kirjoitti: Jani

Päiväkirja 2.7.2007

2007-07-02T21:49:00.000+03:00

Keikka 27.4.
Ajattelin raapaista näin heinäkuun alkajaisiksi ja kesäloman kunniaksi tarinaa huhtikuiselta Riihimäen keikalta. Kuulostaa muuten paljon miehekkäämmältä sanoa, että päätettiin pitää kunnon kesätauko, kuin totuus eli se, että keikkoja ei vaan yksinkertaisesti ole saatu mistään. Mutta kukapa sitä kesällä jaksaisi baareissa käydä bändejä kuuntelemassakaan, tarjontaahan riittää festareiden muodossa ihan omiksi tarpeiksi. On jumalauta Tuskaa ja Kuhinaa, Pöhinää ja Pähinää ja tietysti joku varpaankynnen irroituksen SM-kisa. Joo ja kyllä, tässä tapauksessa tuo SM tarkoittaa ihan oikeasti suomen mestaruutta.

Kyllähän Tohtoritkin vois tietysti yrittää promo-mielessä jollekkin festareille keikalle, mutta en tiedä sitte olisko se nyt niin houkuttelevaa, kun liksa olis pari kaljaa ja taksi ja sitte jos se keikka meniski oikein hyvin niin olisko sekään nyt sitte kiva kun vuosia myöhemminkin joka paikassa puhuttais että: Ai se Tohtori No, eikös se oo se pändi joka löi ittensä läpi Pallogrillauksen SM-kisoissa 2007...jesus...ei tuolla ny oikein ylpeilläkkään voisi.

Mutta asiaan. 27.4. meillä oli vuorossa Riihimäen valloitus. Vakio keikkabussimme oli muualla ajossa ja lainasimme matkaa varten Telaketjun pojilta, Makkosen rakkaudella huoltaman johtotähden. Puhelu, jolla Palomäki autoa kysyi lainaksi oli mielenkiintoinen:

Makkonen: Makkonen
Palomäki: Palomäki täs terve
Makkonen: Jep
Palomäki: Meillä olis pikku ongelma
Makkonen: No
Palomäki: Pitäis lähteä Riihimäelle keikalle ja tarvitsisimme avuksi suurta vehjettäsi.
Makkonen: No emmä tiärä, soita ennemmin Unkurille.
Palomäki: Ai jaa, onko se Mersu sit sillä vai?
Makkonen: Ai Mersu?
Palomäki: Niin eikös teillä oo vielä se iso paku?
Makkonen: Joo. Siinä on katsastuksessa välivuosi mutta kyllä se muuten joutaa. Tuu hakemaan se huamenna.
Palomäki: Selvempi homma. Moro.
Makkonen: Jep

No pyhkäistiin sitte Riihimäelle ja illan keikkapaikka löytyi helposti. Vittumaisen pitkä roudaus. Kierreportaat. Hienoa. Henkilökunnan edustaja kiroilee puhelimessa. Kun puhelu loppuu selviää että olutkuorma on jäänyt tulematta. Baarimikko arvelee kuitenkin ettei se nyt niin hirveästi haittaa kun ei tänään luultavimmin tule yleisöäkään. Hienoa. Rantala kysyy huolestuneena onko talossa olutta edes sen verran että sopimuksessamme olevat ilmaiset oluet löytyvät. Tarjoilija sanoo, että aina sen verran on millä yhden orkesterin jano saadaan sammutettua. Rantala arvelee että tarjoilija ei tiedä mistä puhuu, pohjalaisilla on suurta ainakin kaksi asiaa: puheet ja jano. Ronimus tulee paikalle omilla kyydeillään. Välttääkseen roudauksen. Sen hän kiistää.

Souncheckin jälkeen lähdemme viereiseen hotelliin. Otamme huoneet. Varmistan respan tädiltä että huoneeni on varmasti savullinen. Hän kertoo, että savullinen on ja että hän ei minun näköiselleni miehelle antaisi savutonta huonetta ikinä. Koska sen lisäksi, että näytän ketjupolttajalta, näytän myöskin erittäin epäluotettavalta. Kiitän ja hymyilen niin, että keltaiset hampaani välähtävät kohdevalaisimen valokeilan osuessa niihin.

Ruokaa saamme hotellin hienosta ravintolasta. Nuori tarjoilijatyttö tekee todennäköisesti virheen. Hän kertoo, että voimme tilata keikkapaikan laskuun ruokalistalta mitä tahansa. Hän ei varmaankaan ole huomannut viittä maksalaatikkoa jotka on nostettu pakastimesta mikron eteen meitä odottamaan.

Ojutkangas intoutuu tilaamaan listan kalleinta ruokaa, ranskankielinen nimi ei kerro hänelle mitään. Kun annos tuodaan pöytään Ojutkangas ottaa käteensä veitsen ja koputtelee sillä nyrkin kokoista möykkyä mikä lautasella on. Ei tapahdu mitään. Hän kääntelee tuotetta edessään ja kokeilee siihen jo hieman väkivaltaakin. Ei aukene. Lopulta hän kutsuu tarjoilijan luokseen ja kertoo tälle ongelmastaan. Tarjoilija epäilee ettei ongelma ole kitarasankarimme ainoa, mutta avaa silti elintarvikkeen siististi veitsenkärjellä. Kun hän vielä opastaa miten kyseistä ruokaa kuuluu oikeaoppisesti syödä Ojutkangas hermostuu. Hän yrittää kysyä, josko annoksen voisi vaihtaa vaikkapa kotoisiin maitoperunoihin joiden syömisessä ei ole koskaan ollut ongelmia. Ei voisi. Ojutkangas syö salaatin ja juo oluen ja lähtee hotellihuoneeseen mököttämään. Me muut syömme lehtipihvimme hyvällä ruokahalulla.

Syötyämme lähdemme hotellihuoneeseen. Juomme muutamat oluet ja odottelemme illan keikkaa. Baarimikko kertoi, että keikka olisi hyvä aloittaa n. klo 24. Menemme keikkapaikalle noin varttia vaille kaksitoista. Ei ketään. Siis portsarin ja tarjoilijan lisäksi ei ketään. Hohhoijakkaa...otamme oluet ja odottelemme. 00.15. Ei ketään. Kysymme tarjoilijalta, että mitäs tehdään, tuleekohan porukkaa? Hän kertoo, ettei ole Jumala, vaan kyseisen ravintolan tarjoilija. Selvä. Odottelemme. 00.35. Ei ketään. Alamme olla valmistuneita siihen, että tulimme Riihimäelle palkallisiin harjoituksiin. 00.43. tapahtuu ihme. Asiakas. Melkein jo alkaa vituttaa, koska tottakai yhdellekkin lipun ostaneelle asiakkaalle on normaali keikka soitettava, eli se treeneistä. Mutta sitten Riihimäen yöelämä näyttäytyy meille uudessa valossa. Porukkaa alkaa tulla tasaisesti paikalle ja 01.15. kun lopulta aloitamme keikan on porukkaa jo mukavasti paikalla. Niin vaan saadaan riihimäkeläisetkin innostumaan ja keikka on lopulta ihan ok...vähän ehkä bändin puolelta rutiiniveto, mutta ei missään tapauksessa huono.

Keikan jälkeen juomme muutamat drinksut ja katselemme riihimäkeläisten humaltumista. Vähän ennen valomerkkiä näen, kun paikalliselta, Elvikseksi pukeutuneelta mieheltä tulee kauniin nuoren naisen syliin oksennus. Elvis voi unohtaa tulevan yön seksihurjastelut. Paikalle saapuu järjestysmies ja kantaa juhlijan vyönsoljesta ulos. Elvis has left the building...

Kirjoitti: Jani

Päiväkirja 18.5.2007

2007-05-17T22:49:00.001+03:00

Keikka 7.4.2007
BENSAA SUONISSA...NIIN JA TANKISSA
Keikkapaikkana Jyväskylän kupeessa sijaitseva Petäjävesi ja siellä kylän ainut ravitsemusliike Kanttari. Lähtöpäivänä oltiin ajoissa asialla ja roudattiin kamat vauhdilla bussiin. Kerrankin kaikki olivat paikalla, paitsi tietysti Ronimus joka heilahtaisi keikkapaikalle omilla kyydeillään suoraan Jyväskylästä.

Kun kamat oli kyydissä niin suunnitelmissa seuraavana oli tankkaus. Kilometrin matkalla treenikämpältä Teboilille kitarasankari Palomäki lausui tyytyväisenä myhäillen: "Jumalauta, kerrankin ollaan lähdössä hyvissä ajoin eikä tuu sitä normaalia kiirettä." Voi kuinka väärässä mies voikaan joskus olla. Teboililla korkki pois, pistooli sisään ja polttoainetta tankkiin. 35 euron kohdalla pistoolia pitelevä Palomäki havahtuu...hetkinen...ei...vittu...ei...joo...tuota...juu...tota...nyt tais poijat käydä vanhanaikaisesti. Tässä vaiheessa orkesterimme muut jäsenet kiinnostuvat asiasta ja ulkoistavat itsensä autosta selvittääkseen miksi kitaristi kiroilee, onko hänellä mahdollisesti huolia?
No onhan niitä...diesel-käyttöistä ajokkiamme on juotettu reippaasti bensiinillä. Poltamme tupakat ja mietimme vaihtoehtoja. Onneksi ollaan vielä kotikulmilla ja saamme vuokrabussimme omistajan kiinni puhelimitse. Jälkeenpäin kuulemme, että hän oli juuri rentoutumassa kotonaan, kaatanut lasin puolilleen väkijuomaa, lisännyt siihen vähäsen sivumakua Cokiksesta ja nostanut lasin huulilleen kun puhelin soi.

Palomäki: Palomäki täs terve. Tuli mokattua.
Auton omistaja: Terve.
Palomäki: Tankkasin saatana pensaa.
Auton omistaja: ?
Palomäki: Niin laitoin tosiaan väärästä letkusta.
Auton omistaja: Jaa-a. Vittu.
Palomäki: Niin olisko sulla jotain ideoita että kuinka tässä toimitaan.
Auton omistaja: No voi ny jeesuksen persekarvat...tuut...tuut....tuut...
Palomäki: Haloo, ooksä vielä siälä...vittu se löi luurin kii...?!

No odoteltiin huoltoasemalla sitte viistoista minuuttia ja auton omistaja saapuu paikalle. Haalarien alta näkyy valkoinen kauluspaita ja kravatti. Tajuamme, että ajoituksemme on ollut vittumaisen huono. Tämän hän myös meille kertoo.

Eipä siinä muu auta kuin auton alle...tankissa ei tyhjäysruuvia...tietenkään...ja letkuja irti. Bensan ja naftan sekoitusta juoksutetaan erilaisiin astioihin joita omistaja on mukanaan tuonut. Sitten letkut takaisin kiinni...klemmari poikki...tietenkin...Lopulta bussi on taas tankkausta vaille valmis. Omistaja haluaa tankata itse.

Puolitoista tuntia treenikämpältä lähdöstä on kulunut ja nyt on jo taas se perinteinen kiire. Matkalla vittuilemme Palomäelle. "Onhan tää keikkailu mukavaa, harmi vaan kun liksat on aika pienet ja BENSA kallista..." ja muuta vastaavaa. Palomäki kestää vittuilun miehekkään rauhallisesti ja lopetamme sen turhautuneina.

Päästyämme Kanttarin pihaan laulajamme Ronimus laskettelee mäki-autollaan paikalle. Starttimoottori on kuulemma yllättäen lopettanut toimintansa ja paikalliset asukkaat olivat työntäneet Ronimuksen autoineen liikkeelle läheisen mäen päältä. No pikkuvikoja, helppo korjata.

Roudaus ja suunnittelu miten saamme kamat mahtumaan postimerkin kokoiselle lavalle. Kyllä ne vaan sinne saadaan niin kuin aina ennenkin ja sit tehdään pienimuotoinen äänitestaus. Toimii.

Illan emäntä valmistaa meille hyvät sapuskat ja ilmoittaa samalla että meille on tarjolla myös hieman juotavaa. Tähän meillä ei ole mitään vastaan sanottavaa.

Ravintolan mukava isäntä kertoo meille että hän on lopettanut pari viikkoa aikaisemmin tupakoimisen. Hän kertoo syyksi sen, että pelkää vanhaa pohjalais-äitiään niin paljon, että ei yksinkertaisesti enää uskalla polttaa kiinnijäämisen pelossa. Hän on silti vasta 45-vuotias. Meillä on vanhoista pohjalaisnaisista niin paljon kokemuksia, että ymmärrämme ravintoloitsijaa täysin. Vittuilemme silti aina kun menemme hänen ohitseen ulos tupakalle. Emme kerro hänelle sitä, että keikoilta kotiutuessamme syömme Sisuja, uitamme sormia bensassa ja piilotamme tupakat treenikämpälle.

Illan keikka on dynamiittia! Pieni baari on täynnä väkeä ja suomirokki tuntuu uppoavan. Petäjäveden vapaa kansa ei pettänyt soittajapoikia tälläkään kerralla. Kiitosta vaan kaikille.

Keikan jälkeen juomme parit janojuomat, roudaamme, työnnämme Ronimuksen auton käyntiin ja lähdemme itse pohojammaan suuntaan rentoutumaan.

Kirjoitti: Jani

Päiväkirja 19.4.2007

2007-04-19T11:26:00.000+03:00

KEIKAT 30.-31.3.2007
SÄKÄDÄM - MIES JOKA EI OSANNUT SANOA SKÄDÄM
Ohjelmatoimisto oli myynyt viikonlopuksi maantieteellisesti hienot keikat. Perjantaina Kauhava ja lauantaina Loppi. Ja kun ottaa huomioon, että bändin majapaikka on Lapua, niin helposti voi jo ala-asteen maantiedon tietämyksellä päätellä, että ei Kauhava ja Loppi nyt ihan samalla suuntaa ole. No, kun tietää että keikkamyyjiemme koulutuspohja on tyyliin rippikoulu ja autokoulu, niin annetaan tämä maantieteellinen harhalaukaus anteeksi.

Olimme sopineet, että torstaina ennen kamojen roudausta äänitellään treenikämpällä muutama demo uusista omista biiseistä. Keski-suomalainen logistiikan professori Teemu C.G.E. Ronimus saapui Lapualle jo torstaina aamupäivällä, milläpä muullakaan kuin maitoautolla. Hänen Armand Peugeotin suunnittelema kulkuneuvonsa oli yllättäen lopettanut yksipuolisella päätöksellä yhteistyön (aivan oikein lukijat, ei tarvitse esittää yllättynyttä) ja vokaalitaiteilija oli Jyväskylän ranchillaan ns.pattitilanteessa. Apuun oli enkelin tavoin lennähtänyt vokaalitaiteilijan veljen kaverinkaverinkaveri, vetoketjun- sekä rekka-autonkuljettaja Seppo P.D.G. Koskinen. Oli selvinnyt, että Koskinen ajaa maitorekallaan torstaisin Jyväskylästä Seinäjoelle. Lähtö Jkylästä kello 6.
Pelonsekaisin tuntemuksin Ronimus oli hypännyt aamukuudelta Scanian hyttiin ja matka oli alkanut. Solistin yllätykseksi (harmiksi) Seppo P.D.G. Koskinen ei ollut harjoittanut seksuaalista häirintää levähdysalueella, jossa virtsatauko oli pidetty. Ne on rekkamiehilläkin nykyään niin tiukat aikataulut että ei siinä paljon ehdi päästää edes HEPpiä suustaan kun jo täytyy rientää seuraavaan paikkaan.

Kauhavan Kantrissa oli perjantaina alku-illasta V.I.P. (Very Impotent People)-tilaisuus jossa soitimme tarkasti paikalle valikoituneelle kermalle yhden setin jo tuossa yhdentoista aikoihin. Kahdeltatoista ravintola avautui tavalliselle rahvaalle ja yhden maissa soitimme toisen setin mukavan isolle yleisölle. Ennen keikkaa meitä kävi viihdyttämässä tarinoillaan Lapuan Virkiän edustajan jälkikasvua. Pekka Genesaret (nimi muutettu) oli humaltunut illan aikana hyvästä seurasta siinä määrin, että keskustelu alkoi olla pitkän s-äänteen takia vaivalloista. Mutta niin vaan sankari jaksoi diggailla koko keikan lavan edessä.

Keikan jälkeen tapahtui ihme. Ojutkangas, Rantala ja Palomäki häipyivät suoraan Lapualle. Kaksi ensin mainittua vieläpä vesiselvänä omilla autoillaan. No allekirjoittaneelle ja Ronimukselle sentään kelpasi hotelliloma Kauhavalla. Istuimme valomerkkiin asti baarissa ja sen jälkeen pidimme huimat jatkobileet kahdestaan hotellihuoneessa.

Aamupala kymmeneltä ja sitte roudaus. Jatkot oli onneksi sen verran tylsät ettei krapulaakaan ollut kuin vähän nimeksi. Bussin nokka kohti etelää. Kun päästiin Lopelle niin siellähän oli jo kauhea meininki ja huuto ja kello oli kuitenkin vasta kuus alkuillasta. Kansan syvät rivit olivat kokoontuneet selvästi ravitsemusliikkeeseen jo hyvissä ajoin parantamaan maailmaa. Onneksi roudaus oli helppo, sivuovesta suoraan lavalle. Yllätykseksemme päiväkerholaiset antoivat meille työrauhan, eikä yksikään Juicen entinen roudari ilmoittautunut. Kamat saatiin pystyyn nopeasti ja soundcheckin jälkeen pääsimme nauttimaan henkilökunnan meille valmistamasta ateriasta. Karjalanpaistia. Teki vaikutuksen, hyvää oli. Keikka alkoi puoliltaöin. Kun mentiin lavalle niin homma näytti jotenkin toivottomalta. Paikalla oli kyllä väkeä, mutta kaikki tuntuivat olevan omissa oloissaan toisella puolella ravintolaa. Mutta kummasti vaan saatiin porukka lavan eteen huutamaan ja heilumaan kun startattiin keikka käyntiin. Mukava oli Lopella soittaa ja henkilökunta ja yleisö tuntuivat meiningistä tykkäävän.

Kotimatkalla oli yllättävän rauhallinen tunnelma. Kaikki olivat selvinpäin paitsi Ojutkangas joka nautti illan aikana koko orkesterille tarkoitetut ilmais-oluet. Hän selvitti mm. sen asian, että mitä ilmeisemmin kun häntä on suunniteltu, on jo tiedossa ollut että tämä poika tulee matkustamaan paljon öitä pakettiautossa. Jarkosta on valmistettu sopivan lyhyt, joten hän mahtuu makoilemaan suorana pakettiauton lyhyellä penkillä ja tarpeen niin vaatiessa hän voi rinta kaarella myös seisoa 1,50 metriä korkeassa matkustamossa. Hieno piirre. Hän kyllä kertoi tämän olevan myös suvussa olevan piirteen. Ojutkankaan miehet ovat kaikki kuulemma lyhyitä, mutta lihaksikkaita ja pitkäikäisiä. Hyvä tietää.

Yhdeksän maissa oltiin aamulla Lapualla. Nopea roudaus, suihku ja sitte omaan sänkyyn nukkumaan. Paitsi Ronimus, joka jäi Seinäjoelle odottamaan jatkoyhteyttä Jyväskylään. No, oma moka, mitäs asuu niin sivussa kaikesta :)

Kauhavalla muuten käytiin mielenkiintoinen keskustelu vähän ennen valomerkkiä perjantaina. Oltiin Ronimuksen kanssa tiskillä tilaamassa juotavaa ja kuuntelimme vieressä käytävää keskustelua. Siinä kolme nuorta tyttöä väittelivät siitä onko Katujen kuningatar kappaleen alkuperäinen esittäjä Yö vai Irina. Tässä vaiheessa paikalle saapui jo aiemmin jutuissamme ollut Pekka Genesaret (nimi muutettu) ja sanoi kovaan ääneen tytöille:
Kyllä ***tu taas huomaa että te teinit ette tiedä asioista mitään, Katujen kuningattaren on alunperin vetäny Skä...Shä..Skädä...Shäkä...SHÄKÄDÄM...Hyvä että tuli tuokin asia selvitettyä...heh.

Kirjoitti: Jani

Päiväkirja 14.3.2007

2007-04-18T16:50:00.001+03:00

14.03.2007
Iisalmi-Suomussalmi Ruslanas-Tour 2007
Tällä kertaa konserttimatkamme suuntautui itäisen suomen kauniisiin maisemiin. Omasta puolestani keikalle lähtö oli mukava.
Kehittelin torstai-illaksi "vittunytonpakkokeksiäihanmitätahansamukatärkeää"-menoa ja varovaisesti kysyin pojilta josko voisin tuolla ilmeisen keksityllä syyllä välttää roudauksen. Läpi meni! JES! Aika sinisilmäisiä on kyllä soittotoverit. Vai uskoisitteko itse, että 33-vuotias lyömäsoitintaiteilija järjestää torstai-illalla kynttiläkutsut?!

No, ainakin kamat oli saatu autoon ja perjantaina lähdimme puoli kahden aikoihin Lapualta suuntana Viitasaari, jonne keski-suomalaisen solistimme oli tarkoitus saapua omilla kyydeillään.
Istuimme Viitasaaren ABC:llä kahvilla ja katsoimme ikkunasta kun Jyväskylän komein punatukkainen ex-tenavatähti kaartoi Volkswagenillaan parkkipaikalle. Heti kun hän sai autonsa parkkiruutuun niin paikalle asteli huoltoaseman takaa mies. Renkaita potkittiin ja konepellin alle katsottiin.
Kirjekuori vaihtoi omistajaa ja käteltiin. Olimme juuri todistaneet suomen nopeimmat autokaupat.
Herra Autokauppias saapui myhäillen sisään huoltoasemalle ja osti ison kahvin ja ABC-huoltoasemaketjun pisimmän patongin...ja käteisellä tottakai.

Iisalmeen päästyämme selvisi mielenkiintoinen asia...roudaus toiseen kerrokseen...eikä hissiä.
No eihän siinä, auton ovet auki ja pienin laatikko mukaan, sen kanssa toiseen kerrokseen ja sitten vessaa etsimään. Itse olin virtsalla 8 minuuuttia ja käsiä pesin 4 minuuttia. Vessan seinällä olevat julisteet täytyi tietenkin myös huolellisesti tarkistaa. Sitten hidasta dressman-kävelyä autolle...ja yllätys...pari mikkiständiä enää jäljellä. Voi sitä onnistumisen riemua, kyllä ajoitus on tärkein.

Rojut saatiin lavalle pystyyn ja alkoi äänenpaineentarkistustilaisuus.
Äänenpaineentarkistustilaisuus aloitetaan oikeaoppisesti rummuista...bassorumpu, virveli, tomit ja sitten kaikki yhdessä.
Tähän asti kaikki hyvin...hyvältä kuulemma kuulostaa. Mutta sitten...bassotaiteen Van Gogh, Jukka Rantala käynnistää vahvistimensa ja jo alkaa tapahtua...jesus mikä humina ja kierto...ontto lava ja Rantalan rock-instrumentti yhdessä takaavat sen, että rumpujen volumea täytyy pudottaa.
Ja tämä toistuu...Ojutkankaan kytkeytyessä järjestelmään kierto-ongelma tuplaantuu...ja rumpuja hiljemmalle. Ja turha varmaan on kertoa mitä tapahtuu Palomäen hipaistessa kultasormellaan kitaraansa. Tässä vaiheessa saundi on kuin vanhoilla Badding-levyillä...kuuluu vain haitsu ja laulu. Hyvä. No, loppujen lopuksi kun äänenpaineentarkistustilaisuutta jatketaan loputtomiin saadaan saundi kohtuullisen hyväksi. Sitten isoa nälkää sammuttamaan tien toisella puolella sijaitsevaan Rossoon.
Nälkä lähti, mutta jano jäi. Niimpä hyökkäämme hotellihuoneeseen ja juomme hiukan laukusta yllättäen löytyneitä Lapuan-tuliaisia.

Keikka alkaa puoliltaöin ja vaikka väkeä ei hirveän paljon paikalla olekkaan niin hyvin tuntuu Tohtori No kelpaavan. Ihan kiva on innokkaalle yleisölle soittaa ja jos biisien välissä pitää silmät kiinni niin huudosta päätellen voisi kuvitella olevansa itsensä Ison-D:n kanssa lavalla.

Keikan jälkeen nautimme paikan tarjoiluista. Jossain vaiheessa iltaa poistun Ojutkankaan kanssa hotellihuoneeseen parantamaan maailmaa. Viimeinen näköhavainto keikkapaikalla oli kun Palomäki ja Rantala istuivat BlackJack-pöydässä ja Rantala löi 50 euron setelin pöytään. Erikoista oli se, että myöhemmin selviää että nelikielinen maisterismies oli voittanut reippaasti pelissä...Vaasan opiskelija-asunnossa syödään loppukuu tonnikalan sijasta lohta...

Tuliaisia on hotellilla liikaa ja allekirjoittanut nauttii niitä Rantalan ja Ronimuksen kanssa aamupalaan asti. Sivuaskeleella ja pitkällä S-äänteellä aamupala tulee kuitenkin syödyksi ja retkut pääsevät nukkumaan...kolme tuntia unta tekee ihmeitä ja sitten ei kun virkeinä roudaamaan kamoja keikkapaikalta. Tunnelmaa kohottaa lisäksi Iisalmen kaupungin pysäköinninvalvojien ystävällisesti tuulilasiin jättämä 30 euron tervehdys. Lupsakkaa porukkaa nämä savolaiset.

Talvisodan (30.11.1939 - 13.3.1940) Suomussalmen ratkaisevat taistelut käytiin 30.11.1939 - 10.1.1940. Tämän jälkeen käytiin rajan pinnassa muutamia pieniä kahakoita, joista merkittävin oli puna-armeijan vuosipäivän hyökkäys 21. - 23.2.1940 Raatteeseen. Sotatoimialueeseen kuului lähes koko itäinen osa Suomussalmesta, lähinnä tieurat Juntusranta-Kiannanniemi-kirkonkylä-Raate.

Tohtori No-yhtyeen keikka soitetaan samoissa maisemissa 10.3.-11.3.2007.

Ravintola Tervareitti on mukava paikka. Kohtuullisen iso lava, helppo ja lyhyt roudaus, mukava henkilökunta ja hyvät ruuat. Ravintolan katossa roikkuvat lommoiset soittimet ovat Ojutkankaan saaman varman tiedon mukaan jäänteitä viihdytysjoukoilta Raatteentien taistelujen jäljiltä. Mietimme asiaa ja tulemme siihen tulokseen, että kyllä keikkojen tekeminen onkin helppoa ja mukavaa hommaa nykyisin.

Äänenpaineentarkistustilaisuuden ja ruokailun jälkeen lähdemme tutustumaan majapaikkaamme, muutaman sadan metrin päässä olevaan matkustajakotiin. Matkustajakodin nuori ja kaunis omistajanainen ottaa meidät lämpimästi vastaan ja kertoo että vaikka hän ei olekkaan koko yötä paikalla niin voimme soittaa hänen antamaansa puhelinnumeroon mihin aikaan yötä tahansa ja pyytää hänet paikalle jos ongelmia ilmaantuu. Olemme kaikki hiljaa miettien samaa asiaa...aivan varmasti jotain sen suuruusluokan ongelmaa ilmenee, että kynnys omistajattarelle soittamiseen ylittyy.

Koska illan keikkaan on vielä muutama tunti aikaa päätämme ottaa parin tunnin unet. Ojutkangas ei herää kelloon ja hänet herätetään täydestä unesta 20 minuuttia ennen kuin pitäisi nousta lavalle 300 metrin päässä. Raikas on näky, yleensä niin hyvin hoidetut hiukset ovat kuin Pepe Willbergillä vanhoissa valokuvissa, kuin korkea kasa kuivaa heinää...Loreal..koska en ole sen arvoinen.

Lavalle silti päästään ajoissa ja keikka on ehkä koko Tohtoreiden uran paras. Innokasta yleisöä on paikalla kiitettävästi ja soitto ja saundit toimii hienosti. Keikan jälkeen muut nauttivat talon tarjoamista juomista paitsi allekirjoittanut joka on Iisalmen aamukohmelossa luvannut sunnuntaina ajaa. No siinähän se menee kamoja purkaessa ja paikallisten alkuasukkaiden juomista katsellessa sekin yö.

Aamupalalle noustaan puoli kymmenen ja jo vartin yli kympin lähdemme ajelemaan kotia kohti.
Eihän tämäkään matka tietenkään ilman ongelmia mene. Ollaan ajettu parikymmentä kilsaa Suomussalmelta ja nopeuden ollessa n. 100 km/h niin kuuluu pamaus ja alkaa jumalaton vääntö ja tärinä. Onneksi pidän ratista kaksin käsin enkä esimerkiksi väännä sätkää ja puhu vielä yhtäaikaa puhelimeen. Saan ohjattua auton bussipysäkille ja alkaa työkalujen ja vararenkaan etsiminen...rengas kyllä löytyy, mutta tunkkia ja avaimia ei vittu mistään. Etsimme kaikista mahdollisista paikoista ja yritämme soittaa auton omistajalle joka ei tietystikään vastaa. Etupenkin alta löytyy täysinäinen Koskenkorva-pullo, minkä henkilökohtaisesti pistän ilahtuneena merkille. Lopulta auton omistaja soittaa takaisin ja kertoo työkalujen sijaitsevan apukuskin jalkatilassa, maton alla olevan kannen alla.
Kyllä on saksan poika taas tehnyt niin ristuksen hienon piilopaikan avaimille. Rengas vaihdetaan ja yllätykseksi huomataan, että vararenkaassa on jopa ilmaa. Matka jatkuu. Aikataulu on kiireinen, koska rengastyöt sekoittivat sen. Viitasaarelle olisi ehdittävä kolmeksi, koska automyyjä-solistimme on julkisen liikenteen varassa kulkupelinsä myytyään ja jos kolmen bussiin ei ehditä se tietää solistille neljän tunnin odottelua Viitasaarella...kuulemma ei se ajatus paljon houkuta.

Nopea auto, nopea kuljettaja ja niin vain tullaan Viitasaaren matkahuoltoon samaan aikaan kuin Jyväskylään menevä bussi ja Suomen Ruslanas-fanclubin presidentti pääsee bussiin. Taisi muuten funclubin pressa nähdä aika kivaa unta Suomussalmella matkustajakodissa. Olin itse hereillä viereisessä sängyssä ja todistin miten nukkuva, hikinen ja hymyilevä solisti unissaan toisteli: Ruslanas ei sieltä...älä...jatka...vaan...älä...lopeta...tää on sairasta...ei kerrota... ;)

No joo mut semmoinen oli tämä Tohtori Noun räjähtävä rengasmatka...nyt olis parin viikon tauko ja loppukuussa käärmeshow pysähtyy Kauhavalla ja Lopella. Nähdään...

Kirjoitti: Jani

Päiväkirja 21.2.2007

2007-04-18T16:47:00.000+03:00

21.02.2007
Muistoja pohjolasta:
Käytiin siinä heittämäs semmoinen "KUUME NOUSEE-kiertue" lapissa. Eka keikka oli torstaina Rukalla ja kun keskiviikko illalla mentiin treenikämpälle tekemään kuormaa niin keski-suomen kuumin laulaja Teemu Ronimus heilahti VW urheiluautollaan paikalle ja kertoi olon olevan mielenkiintoisen...hän oli saanut matkalla ajaessaan ns. ruumiista irtaantumis-kokemuksen. Vaikka hän oli urheiluautossaan yksin ja näin ollen pakotettu olemaan ratin takana oli hän välillä katsellut itseään ikään kuin takapenkiltä käsin.

No aamulla oli lähtö Lapualta puoli kahdeksan aikaan ja kun menin hakemaan vokaalitaiteilijaa kyytiin Rantalasta, niin basistimme, tuo suurten ajatusten Tonava, kertoi ensimmäiseksi että Ronimuksella on sitten muuten 38.7 astetta kuumetta.
Hienoa! Juuri tuon asian halusimmekin kuulla. No lähdimme kuitenkin matkaan sillä oletuksella että kuume olisi nopeasti ohi menevää laatua...no ei ollut!
Jossain Kalajoen paikkeilla tuli uusi mittaustulos...39.6 ja tuuli pohjoisesta...voi jeesus.
Kävimme sitten hakemassa apteekista lumilapiollisen lääkkeitä ja niiden voimalla kuumetta saatiinkin sitten hieman putoamaan.

Rukalle päästyämme Ronimus meni saman tien hotellihuoneeseen nukkumaan ja me muut roudattiin kamoja ja tehtiin soundcheck. Vastaanotto oli muuten Zonemaisen lämmin ja mukava...omistajat muistivat mun ja Palomäen vuoden takaisen Kerjäläis-keikan kyseisessä soittoruokalassa..."voi vittu ettekös te oo ne samat pellet jotka pilas täälä vuosi sitten ihmisten illan ne valkolakit päässä"...jep...ollaanhan me nyt ne samat. Onneksi tiedettiin etukäteen, että tuollainen edellä mainittu puhe on zonen-porukan
käsitys huumorista eivätkä ne oikeasti tuota mieltä olleet...ainakaan ihan kokonaan.

Solistin kuume saatiin illalla laskemaan lääkkeillä 38.5 asteeseen ja heitettiin hyvä keikka. Porukkaakin oli ihan kiitettävästi paikalla. Keikan jälkeen muutamat oluet naamariin ja nukkumaan.

Aamulla uusi mittaustulos: 40.1...hienoa...aika asiallinen aamulämpö. No Finrexin-Ronimus takaisin petiin ja me muut mentiin roudaamaan kamat autoon. Koska illan keikka olisi lähellä, Kuusamon keskustassa, niin päätimme lähteä autoilemaan ja katselemaan rinteitä vähän enemmänkin...isojahan ne on...itte en uskaltaisi varmaan edes kävellen käydä katselemassa mäen päältä, saatikka sitten suksilla tulla alas. Mutta se nyt ei oo ihmekkään kun joskus tuntuu baarijakkarallakin jo huimausta ja epävarmaa oloa...saako taskussa olevilla kolikoilla vielä drinkin vai pitääkö taas jättää ilta kesken.

Kuusamoon päästyämme suorinta tietä taas hotellille ja Teemulle huone. Muut lähdimme tutustumaan illan keikkapaikkaan...Ravintola Veijo. Paikka oli semmonen ihan perusbaari. Roudaus, soundcheck ja sitten syömään paikalliseen pitseriaan.

Ilta meni hotellihuoneessa makoiluun ja lääkkeiden annosteluun solistillemme. Hän oli päivällä käynyt paikallisella puoskarilla joka oli määrännyt lumikolallisen lääkeitä, joita nyt innokkaina annostelimme (maistelimme).

Nyt ei kuumetta saatu enää alle 39 asteen, mutta niin vaan hurja keski-suomalainen veti illan keikan aivan kuin tyhjää vaan. On se oikiasti melkoinen sälli...ittellä ei enää tuossa kunnossa liikahtaisi lehtikään. Keikka meni hyvin ja oli pirun mukava soittaa...jotenki lavasaundi oli paikallaan ja yleisö tuntui viihtyvän.

Yöllä juotiin hotellilla muutama viinapaukku ja puhuttiin paskaa. Ronimus meni nukkumaan herätäkseen aamulla uuteen ennätykseen...40.3...ei jumalauta...nyt alkoi jo ittiäki hirvittää...kuinkahan vaan käy et lähteekö poijalta henki.

Ajettiin sit kuiteski Iso-Syötteelle, roudattiin ja tehtiin soundcheck. Illalla yritetiin saada kuumetta aisoihin lääkkeillä, mutta ei ne enää auttanu yhtään. 40.5 astetta kun oli yhdeksän aikoihin kuume niin tehtiin päätös että tänään ei sitte keikkaa heitetä. Eikä olisi solisti kyllä millään pystynytkään ku alkoi olla jo kunnon hourailua ja muutenki veto pois...sen näkee naamasta kun lakkaa saamasta...jne. Ei muuta kun ilmoittamaan paikan henkilökunnalle että tämä on valitettavasti tilanne ja kamoja purkamaan. Henkilökunta onneksi ymmärsi tilanteen täysin ja käskivät meidän vaan ilmoittaa ravintolasalissa odottavalle, suurelta osin ulkomaalaiselle yleisölle tilanteesta. Palomäki sit kävi kielimiehenä spiikkaamassa: Ätensön leidiis änd tsentlemän...vii haav fiiver-problem in hier...kyllä huomas että vaihto-oppilasreissu oli jääny nuorena vaan haaveeksi.

Yöllä sitte otettiin vähän alkoholia...tarjolla oli Markiisia, Metsämansikkaviiniä ja joitain muita litkuja. Päätimme seuraavan aamun varhaisesta lähdöstä johtuen että nyt ei saa juoda kuin juomia joiden nimi alkaa M-kirjaimella (laimeita viinejä)...no itse otin sitten pitkän pullon Maloviinaa.

Aikamoinen pohjoisenreissu se oli, mukava mutta samalla raskas tuon vittumaisen kuumeen takia. Toivottavasti seuraavalla kerralla menee vähän paremmin...huonomminkaan se ei paljon voi mennä. Löysin muuten keikka-autoa siivotessani Kuusamon puoskarin Teemulle kirjoittaman sairaskertomuksen:

Potilas 32-vuotias jyväskyläläinen muusikko. Kova kuume ilmeisesti eksoottisen sukupuolitaudin jälkitautina. Saanut tartunnan vasemmalta kädeltään, jota myös konsultoitu. Lääkkeeksi määrätty lepoa, juomista ja lumikolallinen vanhentuneita sekalaisia lääkkeitä. Potilaan tila vakava, mutta vakaa.
Saa laulaa.
Yleis.lääk.erik.lääk. Vasili Helminen

Aika mielenkiintoista...

Kirjoitti: Jani

Päiväkirja 15.1.2007

2007-04-18T16:42:00.000+03:00

15.01.2007
Tervehdys! Jaahas sitä on ehtiny taas vuosiki vaihtua, onneksi ei yhtään haittaa vaikka täytän tänä vuonna vasta 34v. Jos ollaan aivan rehellisiä (EI IKINÄ!) niin mua vituttaa, että miks mun on pitäny syntyä niin ristuksen hätääsesti (1973). Jesus ennemmin ku Abban Waterloo, joo ja ennen väritelevisiota...paljon ennen.

Täs meidän bändishän on selkeästi kaks eri osastoa...seitkytäluvulla ripiltä päässeet (minä ja Ojutkangas) ja sitte nämä poijat, eli väritelevisiolähetyksiä pennusta asti kattoneet. Heleppohan se on vetää, saatana ku pikkukakkoseski on ollu aluusta asti värit. No eipä siinä, kyllä tuolla reissun päällä huomaa, että musta ja Jarkosta aivan huokuu semmoista iän tuomaa kypsyyttä ja karismaa...mun mielestä me ollaan kyllä vanhennuttu tyylikkäästi...jesus niinku Eric Forrester, Sean Connery tai Makkonen.

Heitettiin viime vuoden viimeiset keikat melkeen kotinurkilla, uuden vuoden aaton aattona ja aattona Kauhavalla ja Laihialla. Mukavaa oli, kiitosta vaan kaikille läsnäolijoille...tai ainaki melkein kaikille.
Tuala kuvat-sivulla on muutama valokuva Kauhavan keikalta ja sit toi Info-sivun videoclippi on samasta paikasta.

Nyt meillä on keikkataukoa tuonne 15.2. asti. Sillon ollaanki sit heti kärkeen kolme päivää pohjoisessa, saas nähdä ettei vaan tuu pää kipeäksi liiasta hiihtämisestä. Meinataan ennen sitä oikein pitää pari treenipäivää että saatais biisilistaa vähän uudistettua (EI IKINÄ!). Varmaan otetaan settiin jotain kunnianhimoisia biisejä ja äärettömän vaativia sovituksia. (JOOPA JOO...).

Ei me olla muutenkaan aivan vaan laiskoteltu vaikka pientä (pakko)loman tynkää tässä onkin.
Ollaan käyty Kauhavalla studiolla äänittelemässä uusia biisejä kun pari levy-yhtiön setää haluaa kuulla lisämateriaalia.

Pari viikkoa sitte käytiin jo äänittämässä pohjia ja ylihuomenna keskiviikkona olis tarkoitus mennä taltioimaan lauluja. Lauluja piti kyllä jo äänitellä aiemminkin, mutta artisti Ronimus oli flunssassa ja näin ollen estynyt.
Ei muuten ollu mitään tavallista liikkeellä olevaa flunssanpoikasta vaan ihan itte Laihialla uuden vuoden yönä munasillaan lumihangessa hankittua.
Edelleen oon sitä mieltä, että suomalainen ja varsinkin keski-suomalainen mies on ehdottomasti parhaimmillaan ja fiksuimmillaan puoli viideltä yöllä, alasti, kännissä ja hyvässä(!) seurassa...!
Mutta saattaa olla, että jo parin viikon sisään saan tänne nettisivuille jotain pientä näytettä tuosta studiosessiosta.

Mutta nyt alkaa kello olla niin paljo, että on pakko lopetella ja siirtyä sohvalle kattomaan Kylmää rinkiä
(värilähetys) ja jännittämään, että liukastuuko siinä tällä kertaa kukaan suihkussa pahojen setien edessä saippuaan.

Palaillaan...tai sitte ei.

Kirjoitti: Jani

Päiväkirja 20.11.2006

2007-04-18T16:34:00.000+03:00

20.11.2006
Päivää! Ollaan käyty taas hakemassa elantoa maakunnista. Konserttimatkat ovat suuntautuneet Uuteenkaupunkiin, Kangasalalle ja Kinnulaan. Sinällään mukavia reissuja. Harmi vaan, että em. paikoissa ei ole missään ollut majoitusta, joten minä ja Marko ollaan jouduttu toimimaan kuskeina. Onhan se tietysti hienoa ajaa yöllä, pimeässä, liukkaalla, sumussa ja väsyneenä, mutta onneksi suomessa on lyhyet välimatkat, hyvät tiet ja halpaa polttoainetta.

Orkesterimme muut jäsenet pääsevät saatana kuin koirat veräjästä tuosta kuskin hommasta.Viranomaiset ovat katsoneet parhaimmaksi, että heille ei ole myönnetty kuin mopo-autojen kuljettamiseen vaadittavat ajolisenssit.
No se on toisaalta hyvä asia, koska olen luotettavalta taholta kuullut, että esim. kitarataiteilija-lyriikan ihmelapsi Ojutkangas on oppinut polkupyörälläkin ajamaan vasta 17-vuotiaana, heti merkonomin opintojensa jälkeen.
Jokaiselle ansionsa mukaan, me ollaan ajettu ja muut on hoitaneet viihdytyspuolen pitkillä matkoilla.
Esimerkiksi Rantala, mies joka antoi älylle kasvot, on viihdyttänyt näillä maakuntamatkoilla meitä soittamalla huuliharppua, kitaraa sekä tamburiinia. Kiitos siitä!

Nyt olis parin viikon tauko ja 2.12. sitten Tohtori Noun megalomaaninen käärmeshow matkaa Kempeleelle ja räjäyttää pankin. On muuten mielenkiintoinen yhteensattuma, että samalla pienellä paikkakunnalla esiintyy samana iltana vanhat tuttavamme, savolaiset ihmeveljekset, järjen jättiläiset, kitaramusiikin Matti ja Teppo, Bo Wares ja Tikkanen. Hienoja miehiä molemmat. Toivottavasti emme tapaa.

Mutta nyt on pakko saada kahvia, joten päätän raporttini täältä tähän
Palataan asiaan ja kaksoisbuukkausten mestarin Chris Patonin sanoin: Shit Happens!
Kirjoitti: Jani

Päiväkirja 20.10.2006

2007-04-18T16:31:00.001+03:00

20.10.2006
Juu käytiin siinä sitte soittamassa tämän uuden kokoonpanon toinen keikka. Keikka meni hyvin vaikka itte aluksi, kyyninen 33-vuotias kun oon, niin mietin et maanantai-ilta ja Mäntän kokoinen paikkakunta...että hohhoijaa...! Mutta mitäs vielä. Siellähän oli oikein mukavat iltamat. Tilaisuus oli ravintolan jo kuulemma perinteeksi muodostunut pikkujoulu ja kyllähän paikalliset olivat hyvin paikalle osanneet...ainakin kun ottaa tosiaan huomioon ton maanantai-efektin. Juteltiinkin siinä, että esim. kotipaikkakunnallamme Lapualla ei saisi maanantaina ikinä noin paljon porukkaa baariin vaikka esiintymässä olis Beatles...ja alkuperäisellä kokoonpanolla...ja ilmaista viinaa...ja liput 40 senttiä. Paikalla oli hyvin edustettuna orkesterimme parille jäsenelle entuudestaan tuttu Mänttäläinen Roxanna-bändi. Harmi vaan, että edustettuna oli vain bändin miespuolista jäsenistöä. Valokuvista päätellen paljon mukavampaa olisi ollut tavata bändin kaunis laulajatar.

Keikka alkoi tyypilliseen tapaansa lupaavasti...mahtipontinen alkunauha soi kovaa kaiuttimista...lava pusketaan täyteen savua...yleisöä lavan edusta täynnä...taustanauha loppuu...yy, kaa, koo, nee ja sit täydet valot päälle ja eka tiukka rokkibiisi kehiin...ilman bassokitaraa...voi jeesus...aina jotaki pientä. Matalataajuustaiteilija Rantalan jytä-instrumentista oli tyhjentynyt soundcheckin ja keikan välisenä aikana paristo. Hieno homma, mä en ees ymmärrä miksi soittimissa pitää olla pattereita...jumalauta...aivan lelumeininkiä. No eihän siinä, onneksi meillä oli varabasso mukana ja saatiin ekan biisin ihmettelyn jälkeen keikka startattua käyntiin. Loppukeikka sujuikin sitten käsikirjoituksen mukaan ja yleisö ja henkilökunta tykkäsivät meiningistä.

Keikan jälkeen nautittiin muutama olut ja sitten vielä Jaloviinaa jatkoilla hotellihuoneessa. Pirun mukavaa oli. Rantala tulkitsi parvekkeelta Bukowskin runoja alhaalla taksia odottaville ihmisille. Mutta eihän Mänttäläiset neljältä aamuyöstä kulttuurista mitään ymmärrä ja pakko oli tulkitsijaa lohduttaa: Tuu pois...sä kyllä lausut hyvin mutta ne nyt vaan ei ymmärrä : )

Jatkoista huolimatta oltiin aamupalalla jo yhdeksältä ja heti sen jälkeen pikaroudaus ja kotimatkalle. Yhden maissa jo kotona. Ja nyt vaan keikkapalkkaa odottelemaan...mitähän kivaa sitä ostais...hmm...toivottavasti vaan pää kestää vaikka rahaa alkaakin nyt tulla ovista ja ikkunoista...heh..jep..jep!

Kirjoitti: Jani