Pitkäperjantai vuonna 2008 - päivä jota en olisi halunnut elää
Päivää apinat! Jesus ku tämä blogin kirjottaminen on alkanu ahdistaa. Koittakaa ristus itte raapia kilometri tekstiä kun ei oo mitään asiaa. Mutta eipä sitä ny ennenkään oo ollu ja huonosti vaan on pärjätty. Jos muuten Dave Lindholmin nimi on Isokynä Lindholm, niin mun nimi on Pienikynä Välimäki.
Ja kaikki jotka on mun tai Daven kans käyny saunassa tietää ettei noilla nimillä oo mitään tekemistä kirjoittamisen kans ; ) Ja ne jotka ei oo meidän kans käyny saunassa niin voin sanoa suoraan ettei kannatakkaan.
Kertoo muuten kirjoittajan elämästä aika paljon kun ei saa päiväkirjaan kirjoitettua sanaakaan vaikka joka päivä yrittää. No eipä kai täälä periferiassa mitään nyt voi tapahtuakkaan kun postikin jaetaan vaan tiistaisin ja torstaisin ja tuntuu että pitää laittaa partavettä kun näkee että jehovan todistajat tulee käymään. Pienenä vinkkinä vaan kavereille et vois joskus tulla kyläilemään.
Ja vapaille naisille semmoisia terveisiä että perunanistutuskoneen päällä on vielä tilaa, niin ja kauppa-auto käy perjantaisin, sieltä saa siideriäki ja c-kasettia. Eikä ny tartte olla ihan vapaakaan...riittää kun on sopivasti huolimaton ;)
Niin keikoistakin pitäis vissiin jotain kertoa. Meillehän tuli yllättäen muutos suunnitelmiin tuon Kauhavan keikan suhteen. Alunperin keikka oli sovittu lauantaiksi 22.3. Sehän olis ollu tietysti aivan loistava päivä meidän kannalta...kyllä pääsiäislauantaina olis ollu kioski aivan mustanaan porukkaa. Muutama päivä ennen pääsiäistä manageri M.Palokanteleen (nimi muutettu) taskulaskin alkoi kuitenkin laulaa rahakkaasti ruotsiksi. M.Palokantele on herra joka hoitaa artistien ja bändien ostot Kauhavalle ja maanantaina hänen riettaalle huijaukselle tuoksuvassa toimistossaan soi puhelin:
M.Palokantele: Palokantele. Puhu.
Soittaja: Hej. Här talar manager Stig Blomqvist från Stockholm.
M.Palokantele: Hä
Soittaja: Stig Blomqvist från Stockholm
M.Palokantele: Mikä...mikäs...mitäs...kuka vittu siälä ny pelleilee...
Soittaja: Hej...huhuu?!
M.Palokantele: JOSEISULLOOSAATANAOIKIAAASIAANIINOSTAPOIKAKAVERILLES-
JOTAKIKIVAAJAMENKÄÄKÖYRIMÄHÄN. HEI!
Muutaman minuutin kuluttua tästä kansainvälisestä osuudesta puhelin soi uudestaan:
M.Palokantele: Palokantele. Puhu.
Soittaja: No se on Karvosen Peku täs moro...soittiko Blomqvisti sulle äsken ruottista?
M.Palokantele: Ei oo soittanu.
Soittaja: Jaa no ku se äsken soitti mulle ja sanoi soittaneensa?!
M.Palokantele: EI OO SOITTANU!
Soittaja: Jaa, no ei sen väliä. Sillä olis sulle hyvä juttu myytävänä Kauhavalle.
M.Palokantele: No?!
Soittaja: Ny saisit E-Typen halvalla. Joku peruuntuminen kuulemma. Mieti ny...vois olla hyvä sauma tehdä vähä rahanpaskaa.
M.Palokantele: Mikä vitun E? Kuinka se kirjotetaan, onko se joku musta vai?
Soittaja: Ei ku se on se ruottalainen...levyt myiny niinku Kari-Tapiolla...saatana kultakäädyt kaulas kuvis ja kaikki.
M.Palokantele: Em moo ikään kuullukkaan...voin mä ny laittaa sen tähän paperille ylähä...kuinka se kirjootetahan?
Soittaja: No onko sulla kynä ja paperia?
M.Palokantele: O. Oikeen kuulalaakeripääkynä.
Soittaja: No hyvä. Eli se on niinku E ja sitte sellaanen miinusmerkki...niinku sun taskulaskimes
M.Palokantele: Ei siinoo ku plussamerkki...ja ristuksen isoo onki.
Soittaja: Niin no joo..mutta siis sellaanen vaakaviiva...mikä ristus se ny on...ranskalainen viiva.
M.Palokantele: Niin mikä se ny on, eikös se äsken ollu ruottista?
Soittaja: Voi jeesuksen isän puusepänverstas...onko se sun sihteeri se Välimaa (nimi muutettu) siinä paikkeella? Sehän on kumminki kauppakoulut käyny ja kaikki saatanan kaappikellontekokurssit...olisko se parempi kirjottamahan?
M.Palokantele: Ei oo täälä. Soitti aamuyällä kännis. Sanoo ettei tuu tänään töihin ku saattaa kuulemma päästä naisiin. Oli joku muija jo kuulemma luvannu melkeen seksiä, Välimaa oli sille soittanu puali viis aamuyöstä ja se muija oli sanonu sille että Haista vittu!
Soittaja: Jaa jaa. No ei sitä ny pakko oo kirjottaa ostat vaan sen E-Typen ny halvalla. On muuten varmasti jono saatana Samburgerille asti.
M.Palokantele: No perkele, laita sopparit tulemaan...mä siirrän tuan Tohtori Noun tuasta pois ja katotaan sitte kuinka se Ranskan poika vetää.
Soittaja: Ei ku...tai no joo mä laitan paprut tulemaan. Moro.
M.Palokantele: Joo ja muistakki et jos ei oo porukkaa niin vedän sua nyrkillä fyrkkaan...saatana mua ei pelekää täälä kukaan! Hei!
No joo eli meidän keikka siirtyi sitte tohon kiirastorstaille ja E-Type hoiti sitte lauantain. Eipä siinä ihan hyvin torstainakin oli porukkaa ja keikka oli timanttia. Mulla on sieltä vähän videokamerakuvaakin, voi olla että jossain vaiheessa tulee pientä näytettä nettisivuille. Jatkoilla hotellihuoneessa meille esiintyi akustisesti trio Heikki ja Hinaajat. Hieno yhtye. Pääsolistina äänimiehemme Heikki "parastailmanhousujaonlaulaminen" Kivelä. Yö oli pitkä mutta onneksi aamu oli raskas. Hiljaista roudausta...pitkäperjantai.
Perjantain keikka oli Kankaanpäässä. Kauhavalta matkaa tulee jotain 160 kilometriä mutta tuossa kohmeloisessa olotilassa se tuntui vähintäänkin tuplasti pidemmältä. Paikalle päästyämme selvisi sekin asia että kunnon roudausta olisi tiedossa jyrkkien portaiden muodossa. Onneksi alaspäin. Olisihan aamuyöllä keikan jälkeen tietysti enemmän virtaa kulkea portaita saatanallisten raskaiden laatikoiden kanssa ylöspäin. Takahuoneena oli pieni kylmä koppi jossa oli menossa kai jonkinmoinen saneeraus...katosta oli hakattu semmoista kivimurskaa lattialle. Onneksi takahuoneessa oli kaksi tuolia, saimme istua kolmessa vuorossa. Syömisen jälkeen otimme rentouttavat ruokalevot. Osa yhtyeestä nukkui takahuoneessa kivimurskan seassa ja osa lavalla. On muuten mielenkiintoinen kokemus herätä lavalta rumpujen takaa lattialta...siinä tuli taas mieleen pieni poika joka seitsemän vuotiaana vonkas isältä joka päivä ainakin kaksi kertaa että: Osta mulle rummut ja opeta soittamaan, mä haluan päästä keikalle. Vittu ku silloin olis tienny että 27 vuoden päästä herää ennen keikkaa lattialta, setin takaa naama puuduksissa, tuntematta navan alapuolelta mitään, niin olis voinu toivoa vähän jotain muuta ; )
No kun keikka alkoi oli peli heti kättelyssä selvä. Ei ketään. Siis ei ketään. Henkilökunta ja ehkä kymmenen asiakasta. Ja nekin kymmenen pelas baarin toisessa päässä biljardia. Kyllä ei saatana mikään voi olla vittumaisempaa kun soittaa puolitoista tuntia rokkia kun ei paikalla ole ketään. Puolessa välissä keikkaa suunnittelin jo että kuinka pääsis semmoiseen asentoon että pystyisi nielaista oman kielensä. Ja sitten suunnittelin sellaistakin että jos löisin pääni takana olevaan tiiliseinään niin kuolisinko vai menisikö vaan taju. Yritin muistella myös missä laatikossa minulla on se pitkä ruuvimeisseli...jos sillä tuikkaisi itseään vaikka vatsaan niin kai sitä edes pääsisi ensiapuun hauskuttamaan hoitsuja...mutta ei...vilkaisu biisilistaan...9 biisiä jäljellä...samalla näin miten seinässä olevan kellon viisarit alkoivat mennä takaperin...ei jumalauta...päästäkää mut jo pois. Kun Ojutkangas kuulutti tyhjälle salille seuraavan kappaleen olevan illan viimeisen liikutuin. Tunne oli sanoinkuvaamaton. Minä selvisin. Viimeisen pellin iskun jälkeen huusin itkunsekaisella äänellä: SE ON TÄYTETTY!!!
Mutta niinhän se vaan on että ei tuommoisesta tylsästä illasta tartte kulua kun päivä niin alkaa jo suunnitella seuraavalle keikalle lähtemistä eikä enää vituta yhtään, on sitä vaan aikuinen mies niin lapsellinen...onneksi.
Kirjoitti: Jani
tiistai 6. toukokuuta 2008
maanantai 17. maaliskuuta 2008
Keikat 12.3. ja 15.3.
Terveydeksi!
Enpä olisi uskonut miten oikeassa olinkaan edellisessä blogi-kirjoituksessani. Ennustukseni vuodesta 2008 toteutui osittain. Osittain siksi, että vaikka realistisesti arvelin tämän vuoden olevan yhtä huonon kuin edellinenkin oli, lipsahdin positiivisuuden puolelle luullessani, että huonompihan se ei voi olla. Siinä olin tietenkin väärässä.
Otan tähän pienen esimerkin alkuvuodestani. Tammikuun loppupuolella alkoi hammaskipu. Eikä mikään pieni vihlonta vaan oikein semmoinen vanhan ajan veret seisauttava ja ihmisen täysin lamauttava juuritulehduskipu. Koska kipu alkoi luonnollisesti lauantai-iltana niin ensin täytyi sinnitellä maanantaihin asti ilman hammaslääkärin palveluksia. Tai yritinhän minä tietysti muutamalle yksityiselle puoskarille soitella..."Tämä on hammaslääkäri Mengelen automaattinen puhelinvastaaja. Vietämme kivutonta laatuaikaa viikonloppuisin. Hammaslääketieteen pariin palaamme maanantaina klo 8.00". Jep jep. Eihän tuossa...Buranaa kielen alle. Harmi vaan kun se ei hammaskipuun auttanut yhtään, onneksi sentään vatsa tuli kipeäksi niin kipu ikäänkuin jakaantui hieman tasaisemmin ympäri vartaloa.
Maanantaina iltapäivällä sain ajan hammaslääkärille. Hampaassa syvä reikä, juuri tulehtunut, juurihoitoa. Ai että se on sitten ihanaa. Hammaslääkärissä sattui vielä aivan vitusti enemmän kuin kotona. Mutta eihän tuollaisessa tapauksessa kipu siihen lopu. Antibioottikuuri ja joka toisena päivänä juurihoitoa. Tämän kipeän hampaan hoito kesti kaksi viikkoa kipuineen kaikkineen ja maksoi saman verran kuin 1995 vuosimallin VW Passat farmari Rintajoupin autoliikkeessä.
Parin päivän kuluttua siitä, kun hammaskipu oli ohi heräsin yöllä siihen tuntemukseen että nyt muuten tyhjentyy vatsalaukku hieman normaalia nopeammin. Ehdin juuri ja juuri nostaa päätä tyynystä kun oksennus lensi lattialle ja ruikkupaska sänkyyn...hienoa. Tuommoinen kunnon vatsaflunssa, joka kesti kolme päivää, piristi kummasti.
Viikko vatsataudista toipumisen jälkeen nousi kova kuume. 39,4. Kun tätä oli kestänyt 2-3 päivää menin lääkäriin. Laboratorion verenimijät ottivat monta putkea verta ja kun tulokset näistä verikokeista tulivat oli diagnoosikin selvä. Myyräkuume. Selvä.
Kuumehoureisena lueskelin netistä myyräkuumeen teknistä dataa. Kova kuume, kestää viikosta kuuteen viikkoon, aiheuttaa usein munuaisten vajaatoimintaa, verta ulosteessa, näköhäiriöitä jne jne. Aivan vitun hienoa. Tottakai minulla. Kun sitten luin netistä että taudin saa hiirten tms tuoreista ulosteista muistin muutaman viikon takaisen treenikämpän siivouksen. Näin innokas siivous palkittiin.
Myyräkuumeesta pääsin onneksi suhteellisen vähällä...kuume kesti puolitoista viikkoa eikä vaikuttanut munuaisten toimintaan mitenkään. Kaksi viikkoa kuumeen loputtua hampaan juuri tulehtui tottakai uudelleen. Back To The Roots - Paluu Juurille...mahtavaa! Siinä jossain vaiheessa hammaslääkärin tuolilla maatessani kesken maukkaan kivuliaan juurihoidon muistin tuon tammikuisen ennustukseni ja tajusin että kyllä tämä uusi vuosi 2008 voi ihan oikeasti olla ihan vitun paljon huonompi kuin edellinen oli.
No toivottavasti tämän vuoden sairastelut osuivat nyt vaan kaikki tähän alkuvuoteen. Ainakin nyt tätä kirjoittaessani olo on ihan hyvä...vielä.
Tämän kaiken juurihoitoburanapanacodtramalvirtsanäyteverikoe-shown keskellä ollaan saatu tehtyä töitäkin. Kolme uutta biisiä on studiolla loppusilausta vaille valmiita. Vaikka itse sanonkin niin nyt on tulossa kovaa kamaa. Laitan nettiin heti makupaloja kunhan saadaan matsku kokonaan valmiiksi.
Myyräkuumeeni pelästyttämänä kitarataiteilija Palomäki hankki studiolle ripakopallisen hiiren pyydyksiä. Oikein siis näitä vanhan ajan metallisia giljotiinityyppisiä hiirirautoja. Harmi vaan kun hiiretkin on nykyään niin fiksuja että ne saavat juuston giljotiinistä ilman että se laukeaa. Palomäki on syöttänyt paikallisille hiirille jo 1,2 kilon Arki-juustopaketin (Laktoositon) eli hiirillä on nyt aivan vitun hyvät oltavat. Palomäen mielenterveys on alkanut tämän huonosti onnistuneen hiirijahdin seurauksena rakoilla. Hän väittää saavansa kännykkäänsä öisin puheluja näiltä studiohiiriltä. Puhelut ovat kuulemma aina samanlaisia. Kun hän vastaa kuuluu samanlainen ääni kuin hiiripyydyksen laukeamisesta ja sitten aivan saatananmoinen naurunremakka ja sitten puhelu katkeaa. Samoin Palomäki väitti nähneensä kerran studiolle mennessään kolmen hiiren harrastavan seksiä viritetyn pyydyksen päällä neljännen kuvatessa aktia videokameralla. No, onneksi se aika mielenterveystoimistolle on jo ensi viikolla.
Hiirijahdin ja studiotöiden lisäksi ollaan ehditty jo heittää parit keikatkin. Keskiviikkona 12.3. aloitettiin kevään keikat Seinäjoki Areenalta. Jumalauta, aivan niinku Heikki Harma. No, oikiasti oltiin kyllä areenalla mutta vain sen Amica-ravintolassa. Tilaisuus oli Nordean yritystilaisuus ja paikalla väkeä noin sata henkeä. Ennen keikkaa tilanne näytti huolestuttavalta. Porukka söi silminnähden selvinpäin eikä ravintolassa ollut edes taustamusiikkia. Kun bändi tuollaisen hiljaisuuden jälkeen tuuttaa pa-kamojen kartiot soikeana rytmimusiikkia kansalle niin tuleehan se nyt lujaa. Ensimmäisen basarin-iskun jälkeen näin kuinka ihmiset pyrkivät paniikinomaisesti kauemmas lavasta. Sitten en enää uskaltanutkaan katsella muuta kuin virvelirummun kalvoa. Kun toisen biisin aikana varovasti kohotin katsettani yllätys oli melkoinen kun lavan edusta oli täynnä porukkaa. Porukka oli alkujärkytyksen jälkeen tottunut orkesterimme volumeen ja muutaman punaviinilasillisen innoittamina heilui musiikin mukana vapautuneesti. Keikka oli kolmen biisin encorea myöten täyttä timanttia. Keikan varhaisen ajankohdan ja lyhyen kotimatkan vuoksi katselin kymmenen uutiset jo omalta kotisohvalta. Oudolta tuntui se.
Lauantaina 15.3. keikkapaikkana oli Loppi ja siellä kansainvälisesti nimetty soittoruokala Catisca.
Lähdimme Lapualta poikkeuksellisen pienellä kokoonpanolla liikkeelle. Laulusolisti Ronimus tulisi kyytiin Orivedeltä ja kitaristi Palomäki Riihimäeltä. Palomäki oli ollut perjantain Helsingissä MTV3:n uuden Maajussille unelmien maajussi-sarjan kuvauksissa ja saapui sieltä käsin Riihimäelle. Mukavaa oli kuulemma ollut. Musta Teräsmies oli tehnyt sankariimme syvän vaikutuksen. En halunnut kuulla asiasta enempää. Joskus vaan on parempi kun ei tiedä ihan kaikkea.
Soundcheckin ja ruokailun jälkeen odottelimme illan keikkaa Ravintola Catiscan avarissa ja valoisissa takahuonetiloissa. Löysimme ajankuluksemme Matti Nykäsestä tehdyn Monopoli-tyyppisen pelin. Peliin osallistui itseni lisäksi Palomäki ja Rantala. Vokaalitaiteilija Ronimus ei pystynyt käsittelemään niin suuria summia edes leikkirahaa ja kitarataituri Ojutkangas lepäili rennosti kaakeleilla. Peli oli aluksi hauska. Viiden minuutin pelaamisen jälkeen ei ollut. Hävisin. Rantala voitti.
Vähän ennen puoltayötä aloitimme keikan. Keikka oli sikäli merkittävä, että se oli saksalaisen savukoneemme, jonka olimme ristineet Tohtori Mengeleksi, ensimmäinen. Savukone toimi hyvin, aivan kuten keikkakin. Yleisöä olisi saanut olla enemmänkin mutta me olemme vähään tyytyväisiä. Niinkuin tämmöisen ns. pakettiautokeikkailu-asteella olevan bändin tuleekin olla.
Keikan jälkeen selvisi vittumainen asia. Eräs keikkaa diggaillut yleisön edustaja oli järjestänyt meille takahuoneeseen ison saavin joka oli täynnä jäämurskaa ja keskiolutpulloja sekä halkaisijaltaan n.metrin olevan tarjottimellisen salmarishotteja. Tämähän ei tietenkään ollut se vittumainen asia vaan se, että minä, Palomäki ja Ronimus joutuisimme ajamaan vielä autoa. Ojutkangas ja Rantala joivat toki olutta, mutta koska he kumpikaan eivät (jumalan kiitos) juo väkevää viinaa shottitarjotin jäi koskemattomaksi. Oudolta tuntui se. Mutta alkoholit tarjonneelle miehelle silti suuret kiitokset...ethän sinä voinut tietää.
Yöllistä kotimatkaa silmälläpitäen otimme nopean roudauksen ja pääsimmekin jo valomerkin aikoihin ajelemaan kotia kohti. Hämeenlinnan ja Tampereen välillä me, allekirjoittanut ja Rantala otimme virtsauskisan. Valkoiseen lumihankeen syntyi keltaista tekstiä. Palomäen tullessa kisaa tuomaroimaan tulokset selvisivät itseni eduksi. Rantalan edessä hangessa luki: "Jukka Rantal" kun taas itseni edessä oli komeasti teksti: "Jani Mikael Välimäki, Lapuan Ylikylä, selvinpäin"
Kuuntelimme matkalla Palomäen aikaisemmin päivällä ostaman Leevi And The Leavings-tribuuttilevyn läpi ainakin kolme kertaa. Gösta-vainaa on kyllä tehny paljon pirun hienoja biisejä. Ojutkangas kommentoi itse biisintekijänä: Vituttaa.
Loppumatkasta Rantalalla alkoi keski-olut mennä päähän siihen malliin, että hän alkoi elvistellä autostaan. Hän kertoi n. kaksikymmentä kertaa, että: "Jumalauta, mulla on koko bändin kallein auto, vituttaako hä?" Kerron sen Rantala sulle nyt tässä, että kun kahden vuoden päästä saan rekisteröityä Opel Asconani museorekisteriin niin sun pikavipillä ostettu volkkari on aivan paperia. Ristus.
Kirjoitti: Jani
Enpä olisi uskonut miten oikeassa olinkaan edellisessä blogi-kirjoituksessani. Ennustukseni vuodesta 2008 toteutui osittain. Osittain siksi, että vaikka realistisesti arvelin tämän vuoden olevan yhtä huonon kuin edellinenkin oli, lipsahdin positiivisuuden puolelle luullessani, että huonompihan se ei voi olla. Siinä olin tietenkin väärässä.
Otan tähän pienen esimerkin alkuvuodestani. Tammikuun loppupuolella alkoi hammaskipu. Eikä mikään pieni vihlonta vaan oikein semmoinen vanhan ajan veret seisauttava ja ihmisen täysin lamauttava juuritulehduskipu. Koska kipu alkoi luonnollisesti lauantai-iltana niin ensin täytyi sinnitellä maanantaihin asti ilman hammaslääkärin palveluksia. Tai yritinhän minä tietysti muutamalle yksityiselle puoskarille soitella..."Tämä on hammaslääkäri Mengelen automaattinen puhelinvastaaja. Vietämme kivutonta laatuaikaa viikonloppuisin. Hammaslääketieteen pariin palaamme maanantaina klo 8.00". Jep jep. Eihän tuossa...Buranaa kielen alle. Harmi vaan kun se ei hammaskipuun auttanut yhtään, onneksi sentään vatsa tuli kipeäksi niin kipu ikäänkuin jakaantui hieman tasaisemmin ympäri vartaloa.
Maanantaina iltapäivällä sain ajan hammaslääkärille. Hampaassa syvä reikä, juuri tulehtunut, juurihoitoa. Ai että se on sitten ihanaa. Hammaslääkärissä sattui vielä aivan vitusti enemmän kuin kotona. Mutta eihän tuollaisessa tapauksessa kipu siihen lopu. Antibioottikuuri ja joka toisena päivänä juurihoitoa. Tämän kipeän hampaan hoito kesti kaksi viikkoa kipuineen kaikkineen ja maksoi saman verran kuin 1995 vuosimallin VW Passat farmari Rintajoupin autoliikkeessä.
Parin päivän kuluttua siitä, kun hammaskipu oli ohi heräsin yöllä siihen tuntemukseen että nyt muuten tyhjentyy vatsalaukku hieman normaalia nopeammin. Ehdin juuri ja juuri nostaa päätä tyynystä kun oksennus lensi lattialle ja ruikkupaska sänkyyn...hienoa. Tuommoinen kunnon vatsaflunssa, joka kesti kolme päivää, piristi kummasti.
Viikko vatsataudista toipumisen jälkeen nousi kova kuume. 39,4. Kun tätä oli kestänyt 2-3 päivää menin lääkäriin. Laboratorion verenimijät ottivat monta putkea verta ja kun tulokset näistä verikokeista tulivat oli diagnoosikin selvä. Myyräkuume. Selvä.
Kuumehoureisena lueskelin netistä myyräkuumeen teknistä dataa. Kova kuume, kestää viikosta kuuteen viikkoon, aiheuttaa usein munuaisten vajaatoimintaa, verta ulosteessa, näköhäiriöitä jne jne. Aivan vitun hienoa. Tottakai minulla. Kun sitten luin netistä että taudin saa hiirten tms tuoreista ulosteista muistin muutaman viikon takaisen treenikämpän siivouksen. Näin innokas siivous palkittiin.
Myyräkuumeesta pääsin onneksi suhteellisen vähällä...kuume kesti puolitoista viikkoa eikä vaikuttanut munuaisten toimintaan mitenkään. Kaksi viikkoa kuumeen loputtua hampaan juuri tulehtui tottakai uudelleen. Back To The Roots - Paluu Juurille...mahtavaa! Siinä jossain vaiheessa hammaslääkärin tuolilla maatessani kesken maukkaan kivuliaan juurihoidon muistin tuon tammikuisen ennustukseni ja tajusin että kyllä tämä uusi vuosi 2008 voi ihan oikeasti olla ihan vitun paljon huonompi kuin edellinen oli.
No toivottavasti tämän vuoden sairastelut osuivat nyt vaan kaikki tähän alkuvuoteen. Ainakin nyt tätä kirjoittaessani olo on ihan hyvä...vielä.
Tämän kaiken juurihoitoburanapanacodtramalvirtsanäyteverikoe-shown keskellä ollaan saatu tehtyä töitäkin. Kolme uutta biisiä on studiolla loppusilausta vaille valmiita. Vaikka itse sanonkin niin nyt on tulossa kovaa kamaa. Laitan nettiin heti makupaloja kunhan saadaan matsku kokonaan valmiiksi.
Myyräkuumeeni pelästyttämänä kitarataiteilija Palomäki hankki studiolle ripakopallisen hiiren pyydyksiä. Oikein siis näitä vanhan ajan metallisia giljotiinityyppisiä hiirirautoja. Harmi vaan kun hiiretkin on nykyään niin fiksuja että ne saavat juuston giljotiinistä ilman että se laukeaa. Palomäki on syöttänyt paikallisille hiirille jo 1,2 kilon Arki-juustopaketin (Laktoositon) eli hiirillä on nyt aivan vitun hyvät oltavat. Palomäen mielenterveys on alkanut tämän huonosti onnistuneen hiirijahdin seurauksena rakoilla. Hän väittää saavansa kännykkäänsä öisin puheluja näiltä studiohiiriltä. Puhelut ovat kuulemma aina samanlaisia. Kun hän vastaa kuuluu samanlainen ääni kuin hiiripyydyksen laukeamisesta ja sitten aivan saatananmoinen naurunremakka ja sitten puhelu katkeaa. Samoin Palomäki väitti nähneensä kerran studiolle mennessään kolmen hiiren harrastavan seksiä viritetyn pyydyksen päällä neljännen kuvatessa aktia videokameralla. No, onneksi se aika mielenterveystoimistolle on jo ensi viikolla.
Hiirijahdin ja studiotöiden lisäksi ollaan ehditty jo heittää parit keikatkin. Keskiviikkona 12.3. aloitettiin kevään keikat Seinäjoki Areenalta. Jumalauta, aivan niinku Heikki Harma. No, oikiasti oltiin kyllä areenalla mutta vain sen Amica-ravintolassa. Tilaisuus oli Nordean yritystilaisuus ja paikalla väkeä noin sata henkeä. Ennen keikkaa tilanne näytti huolestuttavalta. Porukka söi silminnähden selvinpäin eikä ravintolassa ollut edes taustamusiikkia. Kun bändi tuollaisen hiljaisuuden jälkeen tuuttaa pa-kamojen kartiot soikeana rytmimusiikkia kansalle niin tuleehan se nyt lujaa. Ensimmäisen basarin-iskun jälkeen näin kuinka ihmiset pyrkivät paniikinomaisesti kauemmas lavasta. Sitten en enää uskaltanutkaan katsella muuta kuin virvelirummun kalvoa. Kun toisen biisin aikana varovasti kohotin katsettani yllätys oli melkoinen kun lavan edusta oli täynnä porukkaa. Porukka oli alkujärkytyksen jälkeen tottunut orkesterimme volumeen ja muutaman punaviinilasillisen innoittamina heilui musiikin mukana vapautuneesti. Keikka oli kolmen biisin encorea myöten täyttä timanttia. Keikan varhaisen ajankohdan ja lyhyen kotimatkan vuoksi katselin kymmenen uutiset jo omalta kotisohvalta. Oudolta tuntui se.
Lauantaina 15.3. keikkapaikkana oli Loppi ja siellä kansainvälisesti nimetty soittoruokala Catisca.
Lähdimme Lapualta poikkeuksellisen pienellä kokoonpanolla liikkeelle. Laulusolisti Ronimus tulisi kyytiin Orivedeltä ja kitaristi Palomäki Riihimäeltä. Palomäki oli ollut perjantain Helsingissä MTV3:n uuden Maajussille unelmien maajussi-sarjan kuvauksissa ja saapui sieltä käsin Riihimäelle. Mukavaa oli kuulemma ollut. Musta Teräsmies oli tehnyt sankariimme syvän vaikutuksen. En halunnut kuulla asiasta enempää. Joskus vaan on parempi kun ei tiedä ihan kaikkea.
Soundcheckin ja ruokailun jälkeen odottelimme illan keikkaa Ravintola Catiscan avarissa ja valoisissa takahuonetiloissa. Löysimme ajankuluksemme Matti Nykäsestä tehdyn Monopoli-tyyppisen pelin. Peliin osallistui itseni lisäksi Palomäki ja Rantala. Vokaalitaiteilija Ronimus ei pystynyt käsittelemään niin suuria summia edes leikkirahaa ja kitarataituri Ojutkangas lepäili rennosti kaakeleilla. Peli oli aluksi hauska. Viiden minuutin pelaamisen jälkeen ei ollut. Hävisin. Rantala voitti.
Vähän ennen puoltayötä aloitimme keikan. Keikka oli sikäli merkittävä, että se oli saksalaisen savukoneemme, jonka olimme ristineet Tohtori Mengeleksi, ensimmäinen. Savukone toimi hyvin, aivan kuten keikkakin. Yleisöä olisi saanut olla enemmänkin mutta me olemme vähään tyytyväisiä. Niinkuin tämmöisen ns. pakettiautokeikkailu-asteella olevan bändin tuleekin olla.
Keikan jälkeen selvisi vittumainen asia. Eräs keikkaa diggaillut yleisön edustaja oli järjestänyt meille takahuoneeseen ison saavin joka oli täynnä jäämurskaa ja keskiolutpulloja sekä halkaisijaltaan n.metrin olevan tarjottimellisen salmarishotteja. Tämähän ei tietenkään ollut se vittumainen asia vaan se, että minä, Palomäki ja Ronimus joutuisimme ajamaan vielä autoa. Ojutkangas ja Rantala joivat toki olutta, mutta koska he kumpikaan eivät (jumalan kiitos) juo väkevää viinaa shottitarjotin jäi koskemattomaksi. Oudolta tuntui se. Mutta alkoholit tarjonneelle miehelle silti suuret kiitokset...ethän sinä voinut tietää.
Yöllistä kotimatkaa silmälläpitäen otimme nopean roudauksen ja pääsimmekin jo valomerkin aikoihin ajelemaan kotia kohti. Hämeenlinnan ja Tampereen välillä me, allekirjoittanut ja Rantala otimme virtsauskisan. Valkoiseen lumihankeen syntyi keltaista tekstiä. Palomäen tullessa kisaa tuomaroimaan tulokset selvisivät itseni eduksi. Rantalan edessä hangessa luki: "Jukka Rantal" kun taas itseni edessä oli komeasti teksti: "Jani Mikael Välimäki, Lapuan Ylikylä, selvinpäin"
Kuuntelimme matkalla Palomäen aikaisemmin päivällä ostaman Leevi And The Leavings-tribuuttilevyn läpi ainakin kolme kertaa. Gösta-vainaa on kyllä tehny paljon pirun hienoja biisejä. Ojutkangas kommentoi itse biisintekijänä: Vituttaa.
Loppumatkasta Rantalalla alkoi keski-olut mennä päähän siihen malliin, että hän alkoi elvistellä autostaan. Hän kertoi n. kaksikymmentä kertaa, että: "Jumalauta, mulla on koko bändin kallein auto, vituttaako hä?" Kerron sen Rantala sulle nyt tässä, että kun kahden vuoden päästä saan rekisteröityä Opel Asconani museorekisteriin niin sun pikavipillä ostettu volkkari on aivan paperia. Ristus.
Kirjoitti: Jani
maanantai 14. tammikuuta 2008
Keikka 24.11.
Päivää ja hyvää uutta vuotta lapset. Setämies avautuu taas pitkästä aikaa. Vuosi on nyt sitten 2008. Olisikohan tämä se vuosi kun orkesterimme allekirjoittaa hyvän levytyssopimuksen, lopetan tupakanpolton ja laihdutan 25 kiloa(naamasta)? Ei ei ei lapset...ei se niin mene. Ei tämä vuosi ole SE vuosi. Tämä vuosi on vähintään yhtä vittumainen ja huono vuosi kuin edellinenkin. Huonompihan se ei luultavasti enää voi olla. Nyt te ajattelette: "Voi jesus ku tuasta on tullu kyyninen keski-ikäinen". Ja kyllä. Se pitää paikkansa.
Mun mielestä on typerä ajatella vuoden alussa niin, että nytpä on mahtavaa kun on koko vuosi alussa ja kaikkea hienoa ja fantastista voi taas tapahtua ja ovet on auki joka suuntaan. Eihän tuossa voi tulla muuta kun pettymyksiä. Ja ne kaikki uudenvuodenlupaukset...sauvakävely, kasvikset, tupakka pois, viina pois, vähä meinaa ottaa koville mutta onneksi tuli jooga, spinning ja vesijumppa röökin ja jaloviinan tilalle. Ja sitte.
Toinen viikko tammikuuta menossa ja kiinnostus nolla kaikkeen tuohon mitä tuli luvattua. Ei saatana liikahda lehtikään kun pitäis lähteä räntäsateessa sauvakävelylle, eikä muistu porkkanat ja salaatit mieleen kun aamulla puoli neljän aikaan jonotetaan pelti kiinni hampurilaista grilliltä. Mutta ei se mitään. Tuohan on vaan inhimillistä.
Haluan nyt vaan sanoa tällä sitä että paljon parempi on lähteä uuteen vuoteen vittuuntuneena ja vailla mitään harhakuvitelmia mistään paremmasta. Ei tuu pettymyksiä. Tuolla asenteella minä olen uudet vuodet ottanut vastaan jo 80-luvun lopulta ja hyvin (huonosti) on vaan joka vuosi menny. ; )
No niin se taas tuosta paasauksesta. Aivan tuli hiki kun lietsoi ittensä tuommoiseen kunnon vanhan ajan brezneviläiseen vitutukseen. Olihan meillä tuossa ennen lomia vielä yksi keikkakin josta en ole raportoinut. Eli marraskuun lopulla käytiin Nivalassa esittäytymässä.
Keikka oli sikäli poikkeuksellinen, että se tehtiin tuurausmiehistöllä. Alkuperäisjäsen, kitaramaailman Kauko Juhantalo, Jarkko Ojutkangas oli perheenlisäyksellisiin syihin vedoten ilmoittanut jo hyvissä ajoin olevansa estynyt tältä Nivalan matkalta.
Tuuraajaksi saimme yllätys, yllätys...äänimiehenämmekin toimineen Heikki Kivelän.
Perse-Heikki...mies joka antoi perseelle kasvot! Hieno mies.
Mutta kyllä täytyy sanoa että jos osaa mies äänenpaineentarkkailuhenkilön hommat hoitaa niin kyllä tapahtuu kitarointikin. Kerran käytiin treenaamassa ja soiva pakara otti homman komeasti haltuun.
Lähtökohta keikan onnistumiseen oli huono. Olimme näet saaneet kuulla että 100 metrin päässä keikkapaikastamme, naapuribaarissa flätkyttää Lauri Tähkä elonkerjäläisineen. Ristus. Jos on vähänkään seurannut tämän hetkistä tilannetta suomalaisen populaarimusiikin saralla ei ole voinut välttyä huomaamasta Laurin jumalatonta suosiota. Ja kun Nivala nyt kuitenkin on 11000 asukkaan pikkukaupunki niin voisi olettaa että kahteen ravintolaan ei väkeä riitä. Mutta arvailumme väen vähyyteen oli onneksi väärä.
Lauri Tähkä veti koko Suupohjan alueen (Jurva-Teuva-Karijoki-Isojoki-Kauhajoki) fanit Nivalaan ja kuulin, että vain kaksi nivalalaista sai lopulta lipun Laurin keikalle. Mutta näinollen juhlakansaa riitti hyvinkin täyttämään kaksi paikallista ravintolaa ja illan keikasta tuli alkuperäiskäsikirjoituksen vastaisesti vähintäänkin riehakas.
Vittumainen puoli tässä Nivalan keikassa oli se, että yöpymisiä ei oltu luvattu joten keikan ja roudauksen jälkeen oli edessä kotimatka. Onneksi Rantala, Kivelä ja Kuningas-Alkoholi pitivät huolen ettei matkasta päässyt muodostumaan tylsä. Sitä ei tiedä varmaan kukaan tässä maailmassa mihin saatanan sananselitys-hermoon tuo keski-olut Rantalassa aina osuu. Vaikka matkaa olisi 1200 kilometriä niin juttu ei lopu. Vittu vaikka hakkaa rumpuja koko illan niinku eläin niin aamulla kun menee nukkumaan niin korvat ei soi rumpujen vaan Rantalan säkätyksen takia...hiano miäs. ;)
Ollaan nyt tässä tauolla soviteltu ja treenailtu uusia biisejä ja aivan lähiaikoina olis tarkoitus niitä mennä studiolle äänittämään. Olishan se kivaa jos noiden biisien kanssa nyt alkais hommat onnistua isommin...vois vuoden päästä vaikka alottaa blogikirjoittelun vähän positiivisemmalla asenteella kun nyt. Mutta eihän se tällä luonteella onnistuisi. Vaikka hommat menis kuinka hienosti niin kirjoittelu alkais varmaan jotenki tyyliin että: " Hyvää uutta vuotta vaan kaikki ja haistakaa itte! Kyllähän teille nyt kirjotteliski ku sais nukuttua joskus mutta ku toi saatanan kultalevy kiiltelee niin seinältä silimään ettei unesta puhettakaan...". Tämmöinen musta ny tuli. Palaillaan taas...
Kirjoitti: Jani
Mun mielestä on typerä ajatella vuoden alussa niin, että nytpä on mahtavaa kun on koko vuosi alussa ja kaikkea hienoa ja fantastista voi taas tapahtua ja ovet on auki joka suuntaan. Eihän tuossa voi tulla muuta kun pettymyksiä. Ja ne kaikki uudenvuodenlupaukset...sauvakävely, kasvikset, tupakka pois, viina pois, vähä meinaa ottaa koville mutta onneksi tuli jooga, spinning ja vesijumppa röökin ja jaloviinan tilalle. Ja sitte.
Toinen viikko tammikuuta menossa ja kiinnostus nolla kaikkeen tuohon mitä tuli luvattua. Ei saatana liikahda lehtikään kun pitäis lähteä räntäsateessa sauvakävelylle, eikä muistu porkkanat ja salaatit mieleen kun aamulla puoli neljän aikaan jonotetaan pelti kiinni hampurilaista grilliltä. Mutta ei se mitään. Tuohan on vaan inhimillistä.
Haluan nyt vaan sanoa tällä sitä että paljon parempi on lähteä uuteen vuoteen vittuuntuneena ja vailla mitään harhakuvitelmia mistään paremmasta. Ei tuu pettymyksiä. Tuolla asenteella minä olen uudet vuodet ottanut vastaan jo 80-luvun lopulta ja hyvin (huonosti) on vaan joka vuosi menny. ; )
No niin se taas tuosta paasauksesta. Aivan tuli hiki kun lietsoi ittensä tuommoiseen kunnon vanhan ajan brezneviläiseen vitutukseen. Olihan meillä tuossa ennen lomia vielä yksi keikkakin josta en ole raportoinut. Eli marraskuun lopulla käytiin Nivalassa esittäytymässä.
Keikka oli sikäli poikkeuksellinen, että se tehtiin tuurausmiehistöllä. Alkuperäisjäsen, kitaramaailman Kauko Juhantalo, Jarkko Ojutkangas oli perheenlisäyksellisiin syihin vedoten ilmoittanut jo hyvissä ajoin olevansa estynyt tältä Nivalan matkalta.
Tuuraajaksi saimme yllätys, yllätys...äänimiehenämmekin toimineen Heikki Kivelän.
Perse-Heikki...mies joka antoi perseelle kasvot! Hieno mies.
Mutta kyllä täytyy sanoa että jos osaa mies äänenpaineentarkkailuhenkilön hommat hoitaa niin kyllä tapahtuu kitarointikin. Kerran käytiin treenaamassa ja soiva pakara otti homman komeasti haltuun.
Lähtökohta keikan onnistumiseen oli huono. Olimme näet saaneet kuulla että 100 metrin päässä keikkapaikastamme, naapuribaarissa flätkyttää Lauri Tähkä elonkerjäläisineen. Ristus. Jos on vähänkään seurannut tämän hetkistä tilannetta suomalaisen populaarimusiikin saralla ei ole voinut välttyä huomaamasta Laurin jumalatonta suosiota. Ja kun Nivala nyt kuitenkin on 11000 asukkaan pikkukaupunki niin voisi olettaa että kahteen ravintolaan ei väkeä riitä. Mutta arvailumme väen vähyyteen oli onneksi väärä.
Lauri Tähkä veti koko Suupohjan alueen (Jurva-Teuva-Karijoki-Isojoki-Kauhajoki) fanit Nivalaan ja kuulin, että vain kaksi nivalalaista sai lopulta lipun Laurin keikalle. Mutta näinollen juhlakansaa riitti hyvinkin täyttämään kaksi paikallista ravintolaa ja illan keikasta tuli alkuperäiskäsikirjoituksen vastaisesti vähintäänkin riehakas.
Vittumainen puoli tässä Nivalan keikassa oli se, että yöpymisiä ei oltu luvattu joten keikan ja roudauksen jälkeen oli edessä kotimatka. Onneksi Rantala, Kivelä ja Kuningas-Alkoholi pitivät huolen ettei matkasta päässyt muodostumaan tylsä. Sitä ei tiedä varmaan kukaan tässä maailmassa mihin saatanan sananselitys-hermoon tuo keski-olut Rantalassa aina osuu. Vaikka matkaa olisi 1200 kilometriä niin juttu ei lopu. Vittu vaikka hakkaa rumpuja koko illan niinku eläin niin aamulla kun menee nukkumaan niin korvat ei soi rumpujen vaan Rantalan säkätyksen takia...hiano miäs. ;)
Ollaan nyt tässä tauolla soviteltu ja treenailtu uusia biisejä ja aivan lähiaikoina olis tarkoitus niitä mennä studiolle äänittämään. Olishan se kivaa jos noiden biisien kanssa nyt alkais hommat onnistua isommin...vois vuoden päästä vaikka alottaa blogikirjoittelun vähän positiivisemmalla asenteella kun nyt. Mutta eihän se tällä luonteella onnistuisi. Vaikka hommat menis kuinka hienosti niin kirjoittelu alkais varmaan jotenki tyyliin että: " Hyvää uutta vuotta vaan kaikki ja haistakaa itte! Kyllähän teille nyt kirjotteliski ku sais nukuttua joskus mutta ku toi saatanan kultalevy kiiltelee niin seinältä silimään ettei unesta puhettakaan...". Tämmöinen musta ny tuli. Palaillaan taas...
Kirjoitti: Jani
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)