Päiväkirja 2.7.2007

Keikka 27.4.
Ajattelin raapaista näin heinäkuun alkajaisiksi ja kesäloman kunniaksi tarinaa huhtikuiselta Riihimäen keikalta. Kuulostaa muuten paljon miehekkäämmältä sanoa, että päätettiin pitää kunnon kesätauko, kuin totuus eli se, että keikkoja ei vaan yksinkertaisesti ole saatu mistään. Mutta kukapa sitä kesällä jaksaisi baareissa käydä bändejä kuuntelemassakaan, tarjontaahan riittää festareiden muodossa ihan omiksi tarpeiksi. On jumalauta Tuskaa ja Kuhinaa, Pöhinää ja Pähinää ja tietysti joku varpaankynnen irroituksen SM-kisa. Joo ja kyllä, tässä tapauksessa tuo SM tarkoittaa ihan oikeasti suomen mestaruutta.

Kyllähän Tohtoritkin vois tietysti yrittää promo-mielessä jollekkin festareille keikalle, mutta en tiedä sitte olisko se nyt niin houkuttelevaa, kun liksa olis pari kaljaa ja taksi ja sitte jos se keikka meniski oikein hyvin niin olisko sekään nyt sitte kiva kun vuosia myöhemminkin joka paikassa puhuttais että: Ai se Tohtori No, eikös se oo se pändi joka löi ittensä läpi Pallogrillauksen SM-kisoissa 2007...jesus...ei tuolla ny oikein ylpeilläkkään voisi.

Mutta asiaan. 27.4. meillä oli vuorossa Riihimäen valloitus. Vakio keikkabussimme oli muualla ajossa ja lainasimme matkaa varten Telaketjun pojilta, Makkosen rakkaudella huoltaman johtotähden. Puhelu, jolla Palomäki autoa kysyi lainaksi oli mielenkiintoinen:

Makkonen: Makkonen
Palomäki: Palomäki täs terve
Makkonen: Jep
Palomäki: Meillä olis pikku ongelma
Makkonen: No
Palomäki: Pitäis lähteä Riihimäelle keikalle ja tarvitsisimme avuksi suurta vehjettäsi.
Makkonen: No emmä tiärä, soita ennemmin Unkurille.
Palomäki: Ai jaa, onko se Mersu sit sillä vai?
Makkonen: Ai Mersu?
Palomäki: Niin eikös teillä oo vielä se iso paku?
Makkonen: Joo. Siinä on katsastuksessa välivuosi mutta kyllä se muuten joutaa. Tuu hakemaan se huamenna.
Palomäki: Selvempi homma. Moro.
Makkonen: Jep

No pyhkäistiin sitte Riihimäelle ja illan keikkapaikka löytyi helposti. Vittumaisen pitkä roudaus. Kierreportaat. Hienoa. Henkilökunnan edustaja kiroilee puhelimessa. Kun puhelu loppuu selviää että olutkuorma on jäänyt tulematta. Baarimikko arvelee kuitenkin ettei se nyt niin hirveästi haittaa kun ei tänään luultavimmin tule yleisöäkään. Hienoa. Rantala kysyy huolestuneena onko talossa olutta edes sen verran että sopimuksessamme olevat ilmaiset oluet löytyvät. Tarjoilija sanoo, että aina sen verran on millä yhden orkesterin jano saadaan sammutettua. Rantala arvelee että tarjoilija ei tiedä mistä puhuu, pohjalaisilla on suurta ainakin kaksi asiaa: puheet ja jano. Ronimus tulee paikalle omilla kyydeillään. Välttääkseen roudauksen. Sen hän kiistää.

Souncheckin jälkeen lähdemme viereiseen hotelliin. Otamme huoneet. Varmistan respan tädiltä että huoneeni on varmasti savullinen. Hän kertoo, että savullinen on ja että hän ei minun näköiselleni miehelle antaisi savutonta huonetta ikinä. Koska sen lisäksi, että näytän ketjupolttajalta, näytän myöskin erittäin epäluotettavalta. Kiitän ja hymyilen niin, että keltaiset hampaani välähtävät kohdevalaisimen valokeilan osuessa niihin.

Ruokaa saamme hotellin hienosta ravintolasta. Nuori tarjoilijatyttö tekee todennäköisesti virheen. Hän kertoo, että voimme tilata keikkapaikan laskuun ruokalistalta mitä tahansa. Hän ei varmaankaan ole huomannut viittä maksalaatikkoa jotka on nostettu pakastimesta mikron eteen meitä odottamaan.

Ojutkangas intoutuu tilaamaan listan kalleinta ruokaa, ranskankielinen nimi ei kerro hänelle mitään. Kun annos tuodaan pöytään Ojutkangas ottaa käteensä veitsen ja koputtelee sillä nyrkin kokoista möykkyä mikä lautasella on. Ei tapahdu mitään. Hän kääntelee tuotetta edessään ja kokeilee siihen jo hieman väkivaltaakin. Ei aukene. Lopulta hän kutsuu tarjoilijan luokseen ja kertoo tälle ongelmastaan. Tarjoilija epäilee ettei ongelma ole kitarasankarimme ainoa, mutta avaa silti elintarvikkeen siististi veitsenkärjellä. Kun hän vielä opastaa miten kyseistä ruokaa kuuluu oikeaoppisesti syödä Ojutkangas hermostuu. Hän yrittää kysyä, josko annoksen voisi vaihtaa vaikkapa kotoisiin maitoperunoihin joiden syömisessä ei ole koskaan ollut ongelmia. Ei voisi. Ojutkangas syö salaatin ja juo oluen ja lähtee hotellihuoneeseen mököttämään. Me muut syömme lehtipihvimme hyvällä ruokahalulla.

Syötyämme lähdemme hotellihuoneeseen. Juomme muutamat oluet ja odottelemme illan keikkaa. Baarimikko kertoi, että keikka olisi hyvä aloittaa n. klo 24. Menemme keikkapaikalle noin varttia vaille kaksitoista. Ei ketään. Siis portsarin ja tarjoilijan lisäksi ei ketään. Hohhoijakkaa...otamme oluet ja odottelemme. 00.15. Ei ketään. Kysymme tarjoilijalta, että mitäs tehdään, tuleekohan porukkaa? Hän kertoo, ettei ole Jumala, vaan kyseisen ravintolan tarjoilija. Selvä. Odottelemme. 00.35. Ei ketään. Alamme olla valmistuneita siihen, että tulimme Riihimäelle palkallisiin harjoituksiin. 00.43. tapahtuu ihme. Asiakas. Melkein jo alkaa vituttaa, koska tottakai yhdellekkin lipun ostaneelle asiakkaalle on normaali keikka soitettava, eli se treeneistä. Mutta sitten Riihimäen yöelämä näyttäytyy meille uudessa valossa. Porukkaa alkaa tulla tasaisesti paikalle ja 01.15. kun lopulta aloitamme keikan on porukkaa jo mukavasti paikalla. Niin vaan saadaan riihimäkeläisetkin innostumaan ja keikka on lopulta ihan ok...vähän ehkä bändin puolelta rutiiniveto, mutta ei missään tapauksessa huono.

Keikan jälkeen juomme muutamat drinksut ja katselemme riihimäkeläisten humaltumista. Vähän ennen valomerkkiä näen, kun paikalliselta, Elvikseksi pukeutuneelta mieheltä tulee kauniin nuoren naisen syliin oksennus. Elvis voi unohtaa tulevan yön seksihurjastelut. Paikalle saapuu järjestysmies ja kantaa juhlijan vyönsoljesta ulos. Elvis has left the building...

Kirjoitti: Jani